Olemme joka vuosi Loimaan Lehdessä tehneet jutun vuoden ensimmäisestä vauvasta, joka seudulla on syntynyt. Tällä kertaa hän on poikavauva Vehviläinen, joka syntyi keskiviikkona 18. tammikuuta Loimaan keskustassa asuvien Petri ja Riikka Vehviläisen perheeseen (LL 28.1.).
Olimme perhe ja me täällä Loimaan Lehden toimituksessa vähän yllättyneitä siitä, että vuoden ensimmäinen syntyi vasta tammikuun puolivälin jälkeen.
Lehdessä muistamme, että joskus vuoden ensimmäinen on ehättänyt syntyä jo vuoden ensimmäisen päivän puolella.
Voi kun olisi sattumaa, ettei juuri tähän vuoden alkuun ajoittunut muiden vauvojen syntymiä, mutta pahaa on pelättävä viime päivien uutisten valossa – vuodessa kuoli enemmän suomalaisia kuin koskaan sotien jälkeen ja vauvoja syntyi taas vähemmän kuin koronavuosien syntyvyyden kasvun jälkeen.
Toivottavasti kaikesta huolimatta loppuvuonna vauvoja syntyy tänne tiheämpään, kun kyllähän tänne nyt syntyä kelpaa. Vuoden 2023 ensimmäisen vauvan perhekin sen sanoo: palveluja on perheille suunnilleen kaikki tarvittavat.
P.S. Kouluissa tutkiskellaan ensi viikolla journalismin pelisääntöjä ja mietitään luotettavan mediasisällön merkitystä, kun niissä vietetään Uutisten viikkoa (LL 28.1.). Koulut ovat tilanneet lehtiä ja Loimaan Lehden digitaalinen näköislehti on myös avoinna kaikille ensi viikon ajan.