Ei ollut Loimaan kaupunki vieläkään valmis osoittamaan edes yhdellä symbolisella eleellä, että kaupungissamme erilaisuus on sallittua, että jokainen saa elää sellaisena kuin haluaa, että rakkaus kuuluu kaikille. Välillä humoristisia vaiheita sisältänyt päätöksenteko nojautui sisäministeriön ohjeisiin virallisista ja vakiintuneista liputuspäivistä.
Kukaan ei halunnut lukea, tai ainakaan ymmärtää ministeriön ensimmäistä ohjetta: ”liputtamista ei tarvitse arkailla, lipun voi nostaa salkoon jo pienemmästäkin syystä. Liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta”.
Jos jokin vähemmistö ilmaisee, että ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät heidän kohdallaan toteudu, olisi sitä syytä uskoa. Minkä tahansa vähemmistön asema paranee vain enemmistön tuella. Mahtavatko kaikki tuntea vastuunsa? Pride-liputus ei yksin näitä asioita muuttaisi, mutta se olisi osoitus hyväksymisestä ja oikeutuksesta. Annoimme puolisoni Tarjan kanssa haastattelun tähän lehteen 27.10. Saamamme palautteen perusteella voin vakuuttaa, että kaupunkilaiset olisivat olleet valmiit. Niin paljon sydämiä, tsemppejä, kiitosta ja peukutuksia ei koskaan missään asiassa ole tullut. Niitä tuli tutuilta ja tuntemattomilta. Yhtä ainoaa negatiivista kommenttia emme saaneet. Päättäjiltä rohkeus puuttui. En tiedä ketä pelkäävät – itseään varmaan. Kiitos niille seitsemälle, jotka eri käsittelyvaiheissa äänestivät asian puolesta.
Lokakuussa aloitteen allekirjoitti 16 valtuutettua, kahdeksan varavaltuutettua ja nuorisovaltuuston edustaja. Päätöksentekoon liittyen koettiin kuitenkin varsinainen kummajainen, kun kolme valtuutettua äänesti allekirjoittamaansa aloitetta vastaan! Aloitteeseen kirjatut asiat eivät neljässä kuukaudessa olleet muuttuneet miksikään. Tapa ei paranna kaupunkilaisten uskoa päätöksenteon johdonmukaisuuteen ja luotettavuuteen.
Leila Tanskanen