Loimaa/Juva
Melkein näyttää siltä kuin lapset olisi päästetty valtoimenaan karkkikauppaan.
Mutta ei, opiskelijat Maria Majamaa ja Laura Järvenpää ovat vain päässeet ensimmäistä kertaa elämässään loimaalaisen Perinnesuksen tiloihin.
Juvan pururadan vieressä sijaitsevan ison parakin annista heidän pitäisi setviä suunnitelma sille, miten kokoelma saataisiin säilytettyä, ja jopa esille.
Perinnesuksen tiloihin he päätyivät hiihtoaktiivi Jouko Pukin ansiosta.
Museologian sivuaineen opintoihin kuuluu museotoiminnan kehittämisen kurssi, jolla he saivat eteensä listan museoiden ja yhdistysten kohteista.
– Siitä saimme ruksia oman kiinnostuksen mukaan kohteen.
Jouko Pukki toivoo, että suunnitelman avulla Perinnesuksen aktiiveja löydettäisiin lisää ja sille löytyisi myös polku, jota lähteä etenemään.
– Mitä tehdä ensimmäiseksi, mitä seuraavaksi.
Henkilökuntaa ei ole, vaan toiminta pyörii vapaaehtoisten voimin kaupungin omistamassa tilassa.
– Sukset ovat esineinä kiinnostavia, Maria Majamaa ja Laura Järvenpää pohtivat.
Niitä on erinäköisiä, eri materiaaleista tehtyjä ja niitä on aikojen saatossa kehitetty.
– Jouko esitteli meille saranasukset esimerkiksi.
Ne saattoi säilöä pieneen tilaan, kun ne taittoi keskeltä nippuun. Sodanaikaiset mäystinsukset taas kehitettiin siksi, ettei ollut siteitä eikä monoja – ”irtokärkeen” sopi vaikka nahkasaapas.
Yhdessä huoneessa on rivissä 1950– ja 60-luvun sälesuksia, jotka puolestaan kertovat aikansa tavoista. Kun sukset menivät säleiksi, ei ehkä aina ollut rahaa ostaa uusia tai niitä ei kaupasta noin vain saanutkaan.
Niinpä suksia on ehjätty vaikka millä, kaikella kahvipurkeista lähtien.
– Tavat ovat hauskoja ja kiinnostavia ja kertovat muun muassa siitä, mitä materiaaleja on ollut saatavilla.
Hiukan ne kertovat myös siitä, mitä kukakin on vaatinut omalta kädenjäljeltään, he kommentoivat diplomaattisesti joitakin suksia, joissa paikkaa on naputeltu hieman ”krouvisti”.
– Suomen kannalta sukset ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä esineitä, Laura Järvenpää sanoo.
Metsästäjä-keräilijöille sukset mahdollistivat talvisen liikkumisen.
– Ne kertovat luontosuhteesta, siitä miten on päästy liikkumaan.
Jouko Pukki muistuttaa ettei Perinnesuksen ajatus ole olla kilpahiihtomuseo.
– Sukset ovat olleet kaiken kansan liikkumisväline, kilpailu on uusi ilmiö.
– Ei tällaista, näin laajaa valikoimaa ole missään. Tieto pitää saada viimeistään nyt talteen.
Se tarkoittaa paitsi faktaa välineistä ja hiihdosta, mutta myös niihin liittyvästä laajemmasta kulttuuriperinnöstä: hiihtokansasta itsestään, hiihtämisen merkityksestä kansalle ja yksilöille.
– Tähän liittyy jopa muodin historia, opiskelijat sanovat tarkasteltuaan juuri sadan vuoden takaista naisten hiihtopukua, joka on tehty huovutetusta villasta.
Museotyössä puhutaan heidän mukaansa nykyään kovasti museosta ja yhteisöstä sekä vuorovaikutuksesta, ja Perinnesuksen ympärillä olevan yhteisön kasvattamisen mahdollisuuksia Maria Majamaa ja Laura Järvenpää arvelevatkin pohtivansa suunnitelmassaan.
– Esineet herättävät muistoja ja tunteita, he tietävät.
Se povaa hyvää Perinnesukselle – luulisihan sitä, että hiihtokansalla olisi kerrottavaa ja muisteltavaa sen sadoista esineistä.
Toimittajakin löysi 1980-luvun järvistensä identtiset kaksoset yhdestä parakin huoneesta, ja kyllä sydänalassa läikähti.
– Suksia tulee koko ajan. Enää en kyllä hae niitä kaukaa, Jouko Pukki virnistää.
Entisajan hiihtotapoja ja -välineitä nähdään Perinnehiihdossa 26.2. klo 12.30 alkaen Suomen maatalousmuseo Sarassa, Vanhankirkontie 383, Loimaa.