Otsikkoni on kompa. Koronan jälkeen, oikeammin koronaan sopeutumisen jälkeen hyvän terveydenhuollon ansiosta, pääsemme taas nauttimaan laajasta, ainutlaatuisesta ja korkeatasoisesta kulttuuritarjonnasta. Mutta kulttuurin käsite on laajempi.
Kulttuuri tarkoittaa ihmisen tekemää henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta, josta käytetään myös sanaa sivistys. Alun perin sana ”kulttuuri” tulee latinan sanasta cultura, joka tarkoittaa maanviljelyä. Roomalainen Cicero antoi 2100 vuotta sitten termille merkityksen ”hengen viljely”.
Kulttuuritarjontaan takaisin pääseminen on luonut meille upeita mahdollisuuksia konsertteihin, teattereihin, näyttelyihin ja museoihin. Kävimme puolisoni kanssa Lahden kaupunginteatterissa katsomassa Totuuden hinta -näytelmää, joka kertoo Aleksander Litvinenkon murhasta. Murhan taustalla oli Putin, jota esittävän Jarkko Lahden tulkinta oli pelottavan todellinen.
Kokemus oli suorastaan katharsis, joka tarkoittaa puhdistumista ja äkkinäistä tunnetilaa. Teatterin tehtävänä on osoittaa yhteiskunnan asetelmia ja valtasuhteita, osaltaan tuoda näkyviin epäkohtia ja karrikoida vallanpitäjiä tai nostaa esiin menestyjiä.
Luin juuri Sally Salmisen kirjan Katrina (suom. Juha Hurme). Tarina vei minut maailmaan, jota en ole itse kokenut. Sally Salmisen tarinassa ollaan Ahvenanmaalla 1900-luvun alussa, meren ja säiden armoilla. Naisilla on kova homma pitää talot pystyssä ja lapset ruuissa miesten ollessa merellä. Päivän työstä naurispellolla saa palkaksi tonkan kurria eli rasvatonta maitoa. Sally Salmisen teos oli aikansa menestysromaani, joka jäi vähän vaille Nobel-ehdokkuutta. Jälkiviisaan arvion mukaan Katrina olisi päihittänyt F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut -teoksen Nobel-voiton, mutta naisena hän jäi vaille huomiota.
Seuraavaksi vuorossa on Tampereen Työväen Teatterin esitys Katriina. Syksyllä pääsemme Turun kaupunginteatteriin katsomaan Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa. Se kertoo Lapin sodan jälkeen Norjasta kävellen palanneen viiden naisen kohtalosta. Tommi Kinnunen, jota suuresti ihailen, kohtelee romaanihenkilöitään lempeästi, vaikka heidän kohtalonsa on julma.
Miksi olen innostunut rankoista tarinoista? Koska en siedä hömppää! Tiedättekö muuten, mistä sana ”saippuasarja” on lähtöisin? Se tulee 1930-luvun Yhdysvalloista, jossa pesuainevalmistajat sponsoroivat halpoja ja juonenkäänteiltään tunnepitoisia ihmissuhdekuvioita sisältäviä sarjoja. Ensin radiossa, sittemmin televisiossa päiväsaikaan esitetyt sarjat oli kohdennettu kotirouville.
Laadukkaat kirjat, museot, näytelmät, elokuvat ja konsertit parhaimmillaan puhuttelevat yleisöä, herättävät keskustelua, tuovat katharsiksen kokemuksen.
Aino Suominen
Opettaja, opas, kulttuuriharrastaja