PÄÄKIRJOITUS Ruksi yli lähipalvelun

0
KUVITUSKUVA LL Arkisto

Loimaan kaupungin internet-sivuilla on parhaillaan avoinna kysely, jossa on esitetty kolme mallia tulevaisuuden varhaiskasvatuksen palveluverkosta. Kuntalaisilta kysytään käsityksiä niiden vaikutuksista.

Kyselyä alustetaan listalla palveluverkon toimipisteistä ja kerrotaan muun muassa, että Loimaalla on useita lapsimäärältään pieniä yksiköitä. Niiden tiloja tulisi sen mukaan parantaa, koska ne eivät nykyisellään vastaa toiminnan tarpeita. Samoin todetaan, että keskustassa on niukasti varhaiskasvatuskapasiteettia.

Kysely todennäköisesti tuottaa tuloksen, että kukaan ei ole valmis ruksaamaan yli omaa lähipalveluaan. Tai eniten vastaajia liikkeelle saanut kaupunginosa vetää pisimmän korren.

Loimaan Lehti uutisoi selvityksen erityisesti Niinijoella herättämistä kysymyksistä tiistaina (LL 28.3.). Erityisesti ihmetystä oli herättänyt työpaja, jossa oli muun muassa kielletty ”keskeneräisen materiaalin” kuvaus.

Jos konsultti on sitä mieltä, ettei keskeneräistä materiaalia saa kuvata työpajassa, jonka tarkoituksena on osallistaa päiväkotilasten huoltajia miettimään heitä koskevia palveluita, konsulttia voi muistuttaa avoimuudesta, joka kuuluu erityisesti verorahoilla kustannettavaan toimintaan.

Palveluverkko esimerkiksi päiväkotien suhteen ei koske pelkästään tämän hetken päiväkoti-ikäisten vanhempia, vaan aina myös laajemmin yhteisöjä, kyliä ja taajamia, joilla palvelut sijaitsevat.

Toivottavasti vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa haetaan jatkossa Loimaan asumisen teemavuonna tarmokkaammin.