Olen kuullut nuorilta naisilta tarinoita, miten huomattavasti iäkkäämmät miehet lähestyvät nuoria alaikäisiä naisia inhottavalla tavalla. On videokuvattu kesävaatteissa liikkuvia nuoria naisia, tyrkytetty omaa seuraa iholle asti ja jopa yritetty lääppiä. Ikäjakaumaltaan nämä miehet ovat olleet karkeasti ottaen noin 40–70-vuotiaita, ja kertojien mukaan monesti suomalaisia.
Lapsena aina varoiteltiin namusedistä, jotka rantautuvat puistoihin karkkipussiensa kanssa houkuttelemaan uhreja. Nyt namusedät ovat levittäytyneet myös internetiin, jolloin heitä on entistä vaikeampi vahtia.
Esimerkiksi Pelastakaa lapset ry luokittelee seksuaalisen häirinnän monenlaisiksi teoiksi, kuten seksuaalissävytteiseksi ja vihjailevaksi puheeksi tai kirjoitteluksi, seksuaalisiksi eleiksi tai ilmeiksi tai kosketteluksi. Seksuaalinen häirintä on seksuaalisen väkivallan alakäsite, ja se loukkaa aina kohteeksi joutuneen itsemääräämisoikeutta ja seksuaalista koskemattomuutta.
Seksuaalisen väkivallan ilmiöt ovat pyörineet otsikoissa toistuvasti, ja uhreja on lapsista vanhuksiin. Uutisissa on tullut ilmi myös se, että seksuaalirikoksia ovat tehneet myös sellaiset ihmiset, joihin pitäisi voida luottaa – seksuaalirikoksia tutkiva poliisi, tallinpitäjät, koulukodin ohjaaja, ranskalaiset papit, hoitajat ja niin edelleen. Sairaita ihmisiä siis riittää, ja varmasti joidenkin mielessä herää kysymys: kehen sitä voi enää luottaa?
Haastattelin kerran tutkijaa, joka teki poliisille tutkimusta siitä, miten pedofiilit toimivat internetin pimeässä verkossa. Hänen mukaansa yleiseksi keskusteluksi pedofiilien parissa nousi se, että he oikeuttavat omaa käyttäytymistään ja yrittävät normalisoida sitä. Tämä tutkija muistutti myös äitinä, että emme voi silti kaikkien näiden sairaiden ihmisten takia elää jatkuvassa epäluottamuksessa, koska sellainen ei olisi terve yhteiskunta. On kuitenkin tunnistettava se, mikä on väärin ja mitä ei tule hyväksyä.
Näinhän se on, että ihmisten tulisi voida olla avoimia eri sukupolvien sekä eri sukupuolien välillä, ilman että kaikki seksualisoidaan. On erotettava se, mikä on tervettä kanssakäymistä ja puhdasta sosiaalisuutta ja mikä on seksuaalista häirintää.
Toivottavasti tällaiset asiat eivät olisi niin tabuja. Koska suomalainen kulttuuri ei ole maailman avoimempia muutenkaan ja on paljon yksinäisyyttä, joten ihmisten pitäisi jutella avoimemmin toisilleen iästä ja sukupuolesta huolimatta. Tärkeä on kuitenkin erottaa tällainen käyttäytyminen, eikä siksi juurikaan seksuaalisen häirinnän tulisi olla tabu. Ja sitä harjoittavat voisivat hakea apua ilman häpeää.
Pelastakaa Lapset ry:n mukaan lapsiin kohdistuva seksuaalisen häirintä ja seksuaaliväkivalta on kasvanut Suomessa. Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan kahdeksan prosenttia 10–11-vuotiaista lapsista oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisimmän vuoden aikana, kun vuonna 2019 luku oli neljä prosenttia.
Marianne Rovio