TEATTERI Kokoaan isompaa

0

Annie. Ypäjän musiikkiteatterissa. Ohjaus Heikki Mäkäräinen. Musiikin johto Samuli Jokinen. Koreografia Kia Lehmuskoski. Puvustussuunnittelu Piritta Kämi-Conway. Lavastussuunnittelu Sampsa Jaakkola.

Orpotyttö Annie (Tuuli Kantola) odottaa vanhempiaan hakemaan häntä orpokodista, johon nämä ovat hänet vauvana jättäneet. Orpokoti on tyly paikka, mutta Annie jaksaa läpi vuosien uskoa, että asiat vielä paranevat joskus.

Näin käy hänen kohdallaan, kun hän pääsee viettämään joulua miljardööri Mr Warbucksin (Mikko Malin) luo ja pääsee positiivisuudellaan jopa auttamaan Yhdysvaltain presidentin (Pekka Virtanen) masennuksen alhosta saarnaamaan toivosta ja paremmista ajoista kansalleen.

Ypäjän musiikkiteatteri on tarttunut orpotytön tarinaan ja onnistuu jälleen tarjoamaan tasokkaan musikaalielämyksen katsojille.

Koreografiat onnistuvat useaan kertaan luomaan illuusion siitä, että näyttämöllä olisi valtavasti porukkaa ja mieleen tulee muistumia ison maailman musikaalien joukkokohtauksista.

Iso orkesteri, jossa oli lähes parikymmentä henkeä, oli saanut uusien jäsenten lisäksi myös lisää tilaa. Orkesteri kiitti siitä tarjoamalla kuulijoille varman ja voimakkaan suorituksen, ja onnistui kuulostamaan jopa kokoaan suuremmalta.

Mona Timonen orpokodin johtajattarena revitteli sydämensä kyllyydestä eikä johtajattaren veli ja tämän naisystäväkään varsinaisesti numeroissaan pidätelleet.

Orpokodin lapset olivat suorastaan ihania kakaroita, mutta varsinainen kokoaan isompi suoritus oli Tuuli Kantola Annien roolissa. Hän otti näyttämön haltuun.

Ehkä hauskan koira-hahmon ja soppakohtauksen köyhien osuutta olisi voinut vielä kasvattaa. Yhteiskunnan ongelmat jäivät sittenkin sivuosaan – pelkästä presidentin tarjoamasta toivosta kun ei ole lämmikkeeksi.

Kyyneleitäkin yleisössä pyyhittiin. Eikä syyttä, onhan orpolapsen tarina jo itsessään liikuttava.

Yhtäläisyyksiä aikaamme tarjoaa orpokodin kurjuuden ja kaupungin sivukujien asunnottomien kohtalot. Kaikilla ei ole kattoa päänsä päällä, ruokaa tai toimeentuloa, mutta superrikkaat vaurastuvat vaurastumistaan inflaatiosta ja energiakriisistä huolimatta.

Annien katsomossa ei voi olla ajattelematta kaikkia maailman orpolapsia, joita sodat, onnettomuudet ja esimerkiksi luonnonkatastrofit koko ajan tuottavat.

Missä on heidän Mr. Warbucksinsa?

Oletko se sinä? Voimme auttaa.

Kati Uusitalo