Sarka-museo palkittiin Käsityögaalassa

0
Sarka-museon pihalla on Miina Äkkijyrkän taideteos Holy Calf.

TAMPERE Taitoliitto on myöntänyt Vuoden yhteistyökumppani 2023 -palkinnon Loimaalla toimivalle Suomen maatalousmuseo Saralle.

Perustelujen mukaan Vuoden yhteistyökumppani on perinteitä kunnioittava, mutta uutta luova ja eteenpäin katsova toimija.

– Ennakkoluulottomalla ja asiantuntevalla otteella he ovat tuoneet yhteistyöhön osaamistaan ja näkemystään sekä osoittaneet hyvää kumppanuutta ja talkoohenkeä Neliömetri pellavaa -hankkeen aikana. Yhteistyö on ollut kaikin puolin joustavaa, sujuvaa ja välitöntä. Yhteistyöllä on edistetty käsityöperinteiden siirtämistä uusille sukupolville sekä käsityötaitojen säilymistä Suomessa. Yhteistyökumppani on edistänyt käsityöalaa yhteistyössä Taitojärjestön kanssa, palkitsemisperusteluissa todetaan.

Käsityöalan tunnustuksia julkistettiin Tampereen raatihuoneella torstaina pidetyssä valtakunnallisessa Käsityögaalassa. Palkitsemisilla halutaan nostaa esille käsityökulttuuria edistäviä osaajia sekä lisätä käsityöharrastuksen tunnettuutta ja arvostusta.