Raija Kouri: Loimet maasta, kuteet kotoa. Paikallishistoria, 462 s. Loimaan-Metsämaan Maa- ja kotitalouden keskusseura ry, 2023
Kotiseutuneuvos Raija Kourin ansiot loimaalaisen murteen, perinteen ja paikallishistorian tallentajana ja julkaisijana ovat vertaansa vailla. Uusimpana työnään hän on laatinut Loimaan-Metsämaan Maa- ja kotitalouden keskusseura ry:n järkälemäisen historian. Naisnäkökulmaan keskittyen siinä käydään lävitse paikallista yhdistyshistoriaa.
Teos jakaantuu kolmeen pääosaan. Ensimmäinen osa käsittelee sekä Loimaan seudun että koko Suomen maaseudun historiaa. Siihen liittyen tarkastellaan erityisesti maaseudun naisen ja talonemännän aseman kehittymistä muuttuvassa yhteiskunnassa.
Toisessa osassa esitellään keskusseuran nykyiset ja entiset jäsenyhdistykset. Niistä vanhin, Loimaan Ylistaron maatalousnaiset on perustettu v. 1934 ja tuorein, Loimaan Eteläiset Maatalousnaiset niinkin myöhään kuin 1978. Nämä kaiken kaikkiaan yksitoista yhdistystä ovat kukin itse olleet mukana oman historiansa kokoamistyössä.
Kolmannessa osassa keskitytään itse pääseuran, vuonna 1970 perustetun Loimaan-Metsämaan Maa- ja kotitalouden keskusseuran toimintaan. Uuden yhdistyksen taustalla oli valtiovallan vaatimus maatalouden hajanaisen neuvontajärjestökentän kokoamisesta. Valinnanmahdollisuutta ei juurikaan annettu, sillä vaihtoehtona olisi ollut joko valtionavustusten supistuminen tai jopa kokonaan menettäminen.
Kirjassa näillä kolmella osakokonaisuudella on oma perusteltu paikkansa, mutta varsinkin kahteen viimemainittuun tulee väistämättä aika paljon toistoa, kun jokainen yhdistys esittelee toimintaansa varsin yksityiskohtaisesti ja kun jokaisen toiminnassa on runsaasti samankaltaisia elementtejä.
Historiaa käsittelevä jakso teoksessa on sanalla sanoen erinomainen. Se sopisi sellaisenaan vaikkapa peruskoulun oppimateriaaliksi. Järjestäytyneen yhteiskunnan kehitys kuvataan hallittuna kokonaisuutena vajaa tuhat vuotta sitten tapahtuneesta kristinuskon leviämisestä nykypäivään.
Naisen osuus tässä muutoksessa on aina ollut keskeisen tärkeä, mutta on saavuttanut sille kuuluvan arvostuksen vasta viime aikoina. Sekä kirkon opetus että maallinen lainsäädäntö lähtivät satoja vuosia siitä perusolettamasta, että nainen on arvoasteikossa miehen alapuolella. Muutos ei olisi ollut mahdollinen ilman aktiivisten naisten määrätietoista vaikuttamista.
Ensimmäinen todella merkittävä korjaava askel otettiin, kun naisille vuonna 1906 myönnettiin äänioikeus uudella vaalilailla. Se rohkaisi naisia myös muuhun yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Samalla se herätti pyrkimyksiä naisten koulutuksen ja muun aseman edelleen kohentamiseen.
Lopullisen muodollisen tasa-arvon toi kuitenkin vasta vuoden 1930 avioliittolaki. Sen jälkeenkin oli varsin yleistä, että talon rahavarat olivat yksin isännän hallussa. Kotieläintalouden monipuolistuminen toi lopulta monelle emännälle omaa rahaa maitotilin tai kananmunien myyntitulon muodossa.
Nykykatsannossa naisten työpanoksen merkityksen kirkastivat sotavuodet. Sekä itse rintamalla että varsinkin kotirintamalla naisten työpanos oli aivan ratkaiseva. Ilman osaavia ja jaksavia naisia ei olisi selvitty. Selviämiseen puolestaan myötävaikutti se, että 1800-luvun loppupuolelta lähtien oli perustettu naisten omia yhdistyksiä, joiden tavoitteena oli kurssi- ja koulutustoiminnalla kehittää osallistujien osaamista. Samaa päämäärää tukivat myös erityisoppilaitokset, joista Loimaa oli jopa tunnettu.
Naisten yhdistystoiminnan yhtenä vahvuutena on ollut, että se on aina osannut lukea oikein ajan merkit ja sovittanut ja sopeuttanut toimintansa sen mukaan. Yleisen koulutustason kehittymisen myötä on painopistettä voitu siirtää erityistaitojen sekä jäsenten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin suuntaan. Jäsenistön toiminnan yksi suurelle yleisölle näkyvimpiä muotoja on ollut suurten ja vähän pienempienkin tilaisuuksien tarjoilujen hoitaminen talkoopohjalta. Silläkin on ollut luonnollisesti oma merkityksensä, mutta se ei todellakaan ole ollut koko totuus – kaukana siitä.
Ulkoasultaan Kourin teos on kaikilta osin korkealaatuinen. Työhön myös osallistunut runsaan kahdenkymmenen hengen kirjatoimikunta on epäilemättä joutunut panemaan parastaan.
Oman mainintansa ansaitsee kirjan selkeä taitto, joka turvaa moninaisen materiaalin pysymisen sujuvasti luettavassa muodossa. Samoin kuvamateriaali on pääosin ensiluokkaista ja tukee teoksen tekstisisältöä.
Silläkin on oma merkityksensä, että teoksen teksti ei ole pelkkää rutikuivaa asiaa. Tekstiä on höystetty toisaalta pikanteillakin historian pikkutiedoilla, toisaalta erilaisilla toimintaan liittyvillä sattumuksilla. Niinpä kirjan luettuamme mm. tiedämme, miten alushousujen käyttö levisi mies- ja naisväen keskuuteen tai miten seurakunnan pappi laskiaisajelulla reestä putosi.
Toivottavasti teoksen tuhti koko ei liiaksi pelota lukijoita. Tämänkin kirjan osalta helpotusta tuo se, että kokonaisuutta ei ole tarpeen suinkaan lukea yhteen menoon, vaan urakan voi jakaa useaan eri osaan.
Sivistä ja kehitä itseäsi tämä kirja lukemalla – niin kuin ovat siinä kuvatut naiset yhdistyksissään tehneet.
J. E. Lassila