Metsän syleilyssä ihmisen on hyvä kulkea. Sielu lepää tallustellen peurojen tekemillä poluilla, jotka kulkevat välillä ojien läpi ja johdattavat korkeiden kuusien suojaan. Tuntuu hyvältä astella sammalpeitteisessä maastossa, joka näyttää niin pehmeältä ja vihreältä. Metsään jäävät samalla kiireet ja ylimääräiset ajatukset.
Metsässä silmätkin pääsevät tarkkailemaan aivan muuta kuin kännyköiden näyttöjä. Silmä tosin saa olla aina tarkkana, kun varsinkin loppukesästä ja syksyisin katse hiipii pitkin maan pintaa etsien sieniä.
Suomen luonto on varsinainen lähiruoan keidas. Ja kaiken kukkuraksi sieltä saa ilmaiseksi mukaansa aivan mielettömän hyvää ja terveellistä ruokaa, jota voi säilöä vaikka talven varalle. On aivan uskomatonta, että meillä on kaikilla mahdollisuus hakea metsästä marjat, sienet ja yrtitkin. Jos vain kunto sallii kulkemaan metsämaastossa.
Jokamiehen oikeuksista ei voi olla kuin kiitollinen. On aivan älytöntä, kuinka paljon metsien mättäillä kasvaa ylipäätään superfoodiksi trendikkäästi luokiteltua ravintoa kuten puolukkaa ja mustikkaa. Nyt myös juolukka on nostettu esille terveellisenä marjana.
Etsiessä ruokaa luonnosta havaitsee, kuinka tärkeää on, että luonto voi hyvin. Ja ei vain itsekkäästi ihmisen vatsan iloksi, vaan kokonaisen metsän ekosysteemin kannalta ja ylipäätä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kun istuu mättäällä keräämässä sieniä koriinsa kaikessa hiljaisuudessa ja kuulee hienoisen tuulen huminan lisäksi vain tikan koputtavan puuta. Minusta alkaa tuntua siltä, että olen vierailijana siellä, minne emme ole vielä ihmislajina rakentaneet kaikkea.
Itse odotan usein innolla syksyä jo sienien vuoksi, vaikka rakastankin kesää yli kaiken. Nyt sateiden jälkeen metsät ovat niin täynnä sieniä, että niiden valmistelu kotona saattaa ottaa yllättävän paljon aikaa.
Jos joku ei ole vielä ehtinyt metsään, niin nyt kannattaa lähteä hakemaan sieniä. Ja siis ehdottomasti vain, jos oikeasti tunnistaa syötäväksi keräämänsä sienet. Olen huomannut, että yllättävän paljon esimerkiksi Facebookin sieniryhmissä on tullut kyselyjä sienistä, joita ei tunnisteta, mutta niitä on silti säilönyt tai jopa syötykin.
Jos ei tiedä valmiita sienipaikkoja, niin sienestyksen salaisuus onkin usein siinä, että se löytämisen ilo on mukavaa. Itse kuljen paljon metsissä, ja sitä kautta sattumalta löydän sieniä siellä sun täällä. Samalla siinä saa liikuntaa, ja pääsee yhteyteen luonnon kanssa. Tänä vuonna sieniä kuitenkin on todella paljon, ja myös huimat määrät monen tunnistamia kantarelleja ja suppilovahveroita.
Sieniä riittää helposti pakkaseen asti isommatkin määrät. Mikä onkaan parempaa kuin marraskuun harmaudessa valmistettu kantarellikeitto, joka lämmittää myös mieltä, kun voi muistella sitä alkavaa ruskaa, jota oli ihaillut sieniretken lomassa.
Marianne Rovio