Olen törmännyt etenkin kuntosalilla monesti tympeisiin kasvoihin, ankeisiin ilmeisiin ja valitukseen liikunnasta. Samat ihmiset kuitenkin käyvät siellä joka päivä tekemässä samoja sarjoja viikko toisensa jälkeen. Jossakin välissä osa heistä kuitenkin “luovuttaa”, kun he ymmärtävät, etteivät “tykkää liikunnasta yhtään”.
Suomen kulttuuri on yleisesti hyvin suorituskeskeistä ja aikatehokasta. Harrastukset, ruokailut ja vapaa-ajan muut aktiviteetit tehdään niin tehokkaasti ja hyödyllisesti kuin mahdollista. Pahimmassa tapauksessa ystävienkin kanssa vietetty aika kellotetaan, syödään pahanmakuista mutta terveellistä ruokaa ja luodaan väkisin rutiineja, joista ei oikeasti pidetä. Ei ihme, että kuntosaliltakin tippuu ajan myötä jäseniä, kun suurin osa on alusta alkaen käynyt siellä väkisin tietty mielikuva ja tavoite päässään.
Useasti myös ajatellaan, että urheiluksi ei voida laskea mitään muuta kuin fyysisesti erittäin raskasta hikiliikuntaa tai yleisesti hyväksyttyjä urheilemisen muotoja. Mitään liikunnan muotoa ei voi nimittää edes omana harrastuksena, jos sitä ei tee rutiininomaisesti ja erittäin intohimoisesti. Henkilökohtaisesti inhoan rutiineja. En ole koskaan laittanut herätyksiäni soimaan samaan aikaan peräkkäisinä päivinä, syönyt samaa aamupalaa paria päivää pidempään tai muun muassa noudattanut kuntosalilla samaa rutiinia montaa viikkoa. Tämä on osaltaan mahdollistanut minulle sopivan vapaa-ajan ja harrastusten löytämisen ja uusien lajien kokeilemisen avoimin mielin.
Olenkin näin ymmärtänyt, että erilaisia liikuntamuotoja on suunnattoman paljon. Miksi siis valita niistä juuri se epämiellyttävä tai väsyttävä vaihtoehto? Jos muun muassa juoksulenkit tai kuntosali eivät innosta juuri sinua, mikään tai kukaan ei pakota niitä tekemään. Yhtä hyviä ja yhtä paljon arvostusta ansaitsevia liikuntamuotoja ovat myös esimerkiksi tanssi, voimistelu, sulkapallo, frisbeegolf tai vaikkapa jooga. Miksei siis joskus voisi kokeilla vaikka balettiakin?
Missään elämän osa-alueessa sama arkirytmi tai samat rutiinit eivät sovi jokaiselle. Siksi ei olekaan kovin mielekästä ajatella, että jokaiselle ihmiselle sopisi samankaltainen urheilu. Jokainen liikuntamuoto on yhtä arvokas, ja jokaista lajia kohtaan pitäisi suhtautua avoimin mielin, mutta tarvittaessa pitäisi pystyä myös jättämään osan niistä pois omasta arjesta. Jos omat nykyiset harrastukset eivät tuota iloa tai rentouta mieltä, ei niitä pitäisi harrastaa.
Loppujen lopuksi tärkeimpänä onkin muistaa, että kukaan muu ei voi tietää sinulle sopivia rutiineja, liikuntamuotoja tai omaa kehoasi paremmin kuin sinä itse. Oma kehosi on vain sinun – myös urheilusta puhuttaessa.
Mona Lehto