Kannoin alkuviikosta ruokakaupasta kotiin puuroriisiä, riisiviinietikkaa, soijakastiketta ja merilevää. Ei ihan tavallisimmat opiskelijan ostokset, mutta olimme päättäneet tehdä sushia itse. Netistä luin, että puuroriisi kelpaa sushiriisiksi hyvin, ja kilohintaa kaupassa verratessani valinta oli selkeä. Ei kuukauden ruokabudjettia nyt sentään ihan ranttaliksi kannata laittaa. Diili oli, että kaveri toisi tullessaan kalaa ja katkarapuja.
Sushin tekoon ei kannata ryhtyä nälkäisenä, sillä kyse ei todellakaan ole mistään pikaruuasta. Tekovaiheessa tulee muuten maisteltua riisiä ja valmiiksi pilkottuja vihanneksia.
Wasabiakin ostin. Sitä tosin myydään kamalan isoissa pakkauksissa siihen nähden, kuinka vähän tahnaa oikeasti pystyy makien päälle laittamaan ilman, että vesi tulee silmistä. Käyttövinkkejä otetaan siis vastaan, sillä muuten mokoma pilaantuu jääkaapissa.
Kesällä kävin kiinalaisessa lounaalla useamman kerran. Loimaalta saa yllättävän tasokasta sushia, ja söin joka kerta napani täyteen. Toisin olisi kuitenkin ollut vain muutamia vuosia sitten, sillä täytyy tunnustaa, että olen ollut ja olen osittain edelleen ruoan suhteen hyvin nirso.
Kaikista pahin tilanne taisi olla silloin, kun olin pieni enkä suostunut syömään kuin kotitekoista ruokaa ja sitäkin hyvin valikoivasti. Kaikki liian voimakkaat maut tai erikoiset annokset olivat pannassa. Majoneesia maistoin esimerkiksi ensimmäisen kerran yläasteella, nuudeleita vasta lukiossa ja pestoa sitäkin myöhemmin. Jos olisin itse saanut päättää, olisin varmaan elänyt vuosikausia tonnikalapastalla ja porkkanaraasteella. Pihveistä en ole koskaan pitänyt, joulukinkkuakin olen syönyt vain pitkin hampain, ja lihansyönnin lopetin lähes kokonaan kuutisen vuotta sitten.
Nirsoilu näkyy elämässäni edelleen, sillä uusien asioiden maistaminen on usein pitkän harkinnan tulos. Joskus se on hävettänyt ja hävettää edelleen, mielletäänhän nirsoilu yleensä vain lasten ongelmaksi. Makumaailma kuitenkin laajenee pikkuhiljaa: viimeisimpänä olen ihastunut vuohenjuustoon.
Kapea ruokavalio ei aina ole ainoastaan asenneongelma. Kesällä kuulin ensimmäistä kertaa voimakkaasti rajoittuneesta ja valikoivasta syömishäiriöstä, joka kulkee myös nimellä arfid. Häiriöstä kärsivien syömistä voivat rajoittaa esimerkiksi ruuan ominaisuuksiin liittyvät aistiyliherkkyydet. Myös erilaiset allergiat voivat vaikuttaa ruokavalioon huomattavasti. Itse en onneksi kärsi kummastakaan ja olen oppinut olemaan siitä kiitollinen.
Olen joskus kuullut, että uutta ruokaa pitää maistaa kymmenen kertaa ennen kuin voi päättää, pitääkö siitä vai ei. Sienistä taas sanotaan, että kaikkia voi maistaa kerran. Näistä välimallina olen päättänyt maistaa uusia ruokia ainakin kerran. Kaikesta ei silti ole pakko tykätä.
Oona Tepponen