Sain vierailla Hirvikosken yhtenäiskoulun Talvijuhlassa viime lauantaina, kiitos paljon kutsusta. Puolentoista tunnin aikana kurkkua kuristi moneen kertaan ja kyyneleitä sai pyyhkiä uudelleen ja uudelleen.
Monestakin syystä.
Siinä Hirvihovin tuolissa istuessa ehti miettiä, mitä lapsilta on vaatinut oppia, ei pelkästään juhlan esitysten vaatimia taitoja tai vaikka laulujen sanoja, vaan myös kaikki se, mitä on tarvittu, että heistä on tullut niin osaavia ja taitavia kuin he ovat.
Ja mitä vaatii, että halu oppia, kasvaa ja kehittyä sekä tehdä yhdessä pysyisi teini-iän myrskyissä ja aikuistumisen vuosina. Koko iän.
Se on vaatinut ja vaatii paljon vanhemmilta ja kaikilta läheisiltä, mutta myös koulun aikuisilta. Miten paljon ohjaamisen, hoivaamisen, kasvattamisen ja opettamisen hetkiä koko ajan maailmassa onkaan käynnissä – miten paljon annammekaan aikaamme ja tarmoamme sille, että haluamme toistemme voivan hyvin ja kehittyvän.
Ja miten paljon sittenkin maailmassa onkaan ihmisiä, joista ei kukaan pidä huolta ja lapsia, jotka eivät saa olla lapsia, käydä koulua ja elää turvassa.
Äitini vieressä juhlassa istuen lähetin ajatuksissani oman vaatimattoman kiitokseni universumin jaettavaksi kaikille teille, jotka kodeissa ja/tai työssänne pidätte ja olette pitäneet muista huolta. Terveiset lähtivät myös sekä viereiselle tuolille että isälle kotiin.
Vain täysin kivisydäminen ihminen olisi voinut olla liikuttumatta lasten esityksistä ja yhteisöllisyyden tunteesta. Suosittelenkin, että jos kyynistyminen uhkaa ja usko ihmiseen uhkaa loppua, etsiydytte tekin jonkun koulun juhlaan.
Siinä Hirvihovin tuolilla istuessa iloitsin myös siitä, miten fiksusti juhla oli koottu. Heti aluksi eri kansallisuuksista koostunut oppilasjoukko toivotti yleisön tervetulleeksi monella eri kielellä. Juhlassa otettiin huomioon muutenkin esimerkiksi eri kulttuurit, joiden edustajia oppilaiden joukossa todellakin on.
Sinäkin kuulut joukkoon, juhla tuntui viestittävän – eikä edes millään päälleliimatulla julistamisella, vaan kuin kaiken ohessa.
Sama viesti oli jo myös kutsussa, joka toivotti juhlaan mukaan niin lasten vanhemmat kuin muut läheiset. Kun iso Hirvihovi (ja sen parkkipaikka) oli aika lailla ääriään myöden täynnä, tuli mieleen, että onko täällä koko kylä.
Hienoa, jos olisi.
Lapset ansaitsevat kaikkien meidän tuen elämäänsä ja koulu voi avoimuudessaan olla merkittävä yhteisöllisyyden luoja. Kaikki me aikuisetkin tarvitsemme tunnetta, että kuulumme johonkin ja olemme tervetulleita mukaan.
Ketkä voisi ensi vuonna erityisesti kutsua? Yksinäisiksi itsensä kokevat tai ehkä tulevat oppilaat ja heidän vanhempansa?
Vieraalle jäi mieleen myös se, miten muun muassa opettajien laulun että musiikin kerhon esityksen aikana alkoi oppilaiden joukosta kuulua rytmikäs taputus – muu koulu siinä eli musiikin mukana ja kannusti esiintyjiä kuin rock-konsertissa.
Jokaisen oppilaan matka on erilainen ja kukin on oppimisessaan omassa tahdissaan, mutta jokainen ansaitsee kannustusta ja jokainen saa ja on syytäkin olla ylpeä omasta edistymisestään. Se ei tietenkään ole syy olla iloitsematta myös muiden onnistumisista.
Vain täysin kivisydäminen ihminen olisi voinut olla liikuttumatta lasten esityksistä ja yhteisöllisyyden tunteesta. Suosittelenkin, että jos kyynistyminen uhkaa ja usko ihmiseen uhkaa loppua, etsiydytte tekin jonkun koulun juhlaan.
Vielä on yksi asia mainitsematta.
Sen otti esille vaativan erityisen tuen 5–9 G -luokka tekemässään videossa, joka saatiin juhlassa nähdä (ja joka sai villit aplodit).
Joulurauhaa-kappaleen sanoitus on lasten, opettajan ja ohjaajien yhteisesti tekemä. Luokan opettaja on Merja Kivimäki, ja ohjaajina luokassa ovat toimineet Tiina Jokinen, Taru Kallionpää, Piia Mustajärvi ja Anne Viitasaari. Kappaleen sovituksesta, miksauksesta ja musiikista on vastannut musiikinopettaja Johanna Laurila ja oppilaat soittavat itse osaa instrumenteista.
Toivon et jouluna saisin nukkua,
lahjojakin ja et perhe ois mukana.
Haluun nähdä kun vuosi vaihtuu
ehkä huolet ilmaan haihtuu
Raketit väreissä taivaan loistaa
Meille uutta alkua toistaa
Ehkä huomenna on parempi päivä
eikä meillä oo huolen häivää
Mistä sulle löytyis suojainen paikka
Lämpimät vaatteet ja sukat vaikka
Jokaisella olis hyvä mieli
mikä tahansa olikaan oma kieli
Hetkeksi jätettäis viha ja katkeruus
Ehkä meille silloin koittaa aika uus
Toivon, että pääset tuttuun syliin
silloin kaikki olis hyvin
Piparit, kinkku, puuro ja torttu
Kaikilla kuusessa koristeet
valot, tähdet, pukki ja tonttu
padalla puuro jo porisee
Joulurauhaa vaan
kaikille mä jaan.
Toivon yhteistä aikaa,
eikä puutu meiltä taikaa.
ja et joulutunnelmaa
loistais koko maa,
et jokaiselle täällä riittäis
joulurauhaa
Mut miten me saatais maailmaan rauha?
Laitetaanko jokaiselle käteen puurokauha?
En haluaisi enää ruudin tuoksua
vaan kuunnella mielessäin tonttujen juoksua
Joku sanoi että tää on valon juhlaa
kun maailmaa katson, nään vaan tuhkaa
Ei kukaan täällä rakkautta tuhlaa
Usko mua, se ei rauhaa uhkaa
Piparit, kinkku, puuro ja torttu
Kaikilla kuusessa koristeet
valot, tähdet, pukki ja tonttu
padalla puuro jo porisee
Joulurauhaa vaan
kaikille mä jaan.
Toivon yhteistä aikaa,
eikä puutu meiltä taikaa.
ja et joulutunnelmaa
loistais koko maa,
et jokaiselle täällä riittäis
joulurauhaa
Joulurauhaa,
Kati Uusitalo