Kesä on saapunut Santiago de Chileen ja kaupunki on puhjennut kukkaan. Valtavat, värikkäät kasvit luovat tunneleita jalkakäytäville. Asfaltin lohkeamiin ja kuoppiin on istutettu kaktuksia ja pelargonioita. Täällä ei ole ilmeisesti julkisivuun liittyviä sääntöjä tai niistä ei piitata, sillä kaikki on koristelleet niin talonsa, pihansa kuin katunsakin miten sattuu. Monet rakentavat kotejaan pikkuhiljaa lauta laudalta.
Joulu lähestyy, mutta tuntuu kaukaiselta, kun ohitan kävelyllä vaaleanpunaisen muovikuusen, jonka oksille on ripustettu muovisia mansikoita. Keinotekoisuus ja kaupallisuus yhdessä helteen kanssa eivät herätä juurikaan sisäistä kutinaa, joulun odotusta.
Yksi asia saa minut kuitenkin kiitolliseksi. Olen saanut monia kutsuja jouluksi. Muiden ihmisten huomiointi lämmittää sydäntä ja saa miettimään, mitä suomalaiset voisivat oppia kotouttamisesta latinoilta. Chileen on ollut helpointa kotoutua kaikista maista, joissa olen asunut, vaikka chileläiset pitävät itseään latinalaisen Amerikan suomalaisina – ujoina, epäsosiaalisina ja rauhallisina verrattuna esimerkiksi kolumbialaisiin tai venezuelalaisiin.
Kun tutustuin ensimmäistä kertaa chileläisiin, pääsin helposti porukkaan, koska muut järjestivät minulle syntymäpäiväjuhlat. Olin tuntenut heidät vasta pari viikkoa ja puolet juhlijoista olivat minulle uusia tuttavuuksia, mutta siitä huolimatta en kokenut oloani hetkeäkään ulkopuoliseksi. Chileläisillä on tapana osoittaa monilla tavoilla muille ihmisille, että he ovat tervetulleita. Uudet otetaan osaksi ryhmää esimerkiksi lempinimillä tai kertomalla anekdootteja ryhmän jäsenistä, jotta kaikki oppivat tuntemaan toisensa.
Paikalliset tarkkailevat muita ihmisiä herkeämättä ja pitävät yllä sosiaalista järjestystä jonkinlaisen sanattoman ryhmäkurin voimin. Porukoiden sisälle ei synny helposti klikkejä tai sisäpiirejä, koska kaikki paikalla ovat aina tasavertaisesti mukana keskusteluissa ja heidät vedetään siihen mukaan niin sanallisesti kuin fyysisillä eleillä, jos he uhkaavat jäädä ulkopuolelle.
Arvostan erityisesti paikallisten tapaa esitellä uudet tuttavuudet muille ystäville ja perheenjäsenille. Chilessä on pikemmin normi kuin poikkeus, että tutustuu kaverien kavereihin ja sukulaisiin. Hiljattain chileläinen kaverini soitti ja kysyi, mitä olin suunnitellut kyseiselle päivälle. Hänen isänsä oli kutsunut minut grillaamaan. Olin hieman hämmentynyt, koska kaverini asuu itse Euroopassa, mutta vastasin kohteliaasti kyllä. Vastoin odotuksiani grillaus ei ollut yhtään kiusallista ja outoa, koska perheenjäsenet käyttäytyivät kuin olisi maailman luonnollisin asia, että heidän sukulaisensa ulkomaalainen kaveri osallistuu perheen sunnuntainviettoon.
Emilia Voltti