Suomessa keskustellaan paljon siitä, miten lapset ja nuoret saataisiin lukemaan enemmän, lukutaito kun on heikentynyt niin paljon, että seurauksena on jo ongelmia jokapäiväisessä arjessa. Ongelma on monimutkaisempi kuin ymmärretään, eikä yhtä yksinkertaista ratkaisua ole. Ratkaisuja kuitenkin on, ja niitä olisi kiire saada käyttöön.
Tyypillistä tänä aikana on ehdottaa, että koulun pitäisi ratkaista tämä asia, mitäpä ei koulu hoitaisi. Katseen soisi kohdistuvan kuitenkin myös koteihin: lukevatko aikuiset? Onhan pölhöä soimata lapsia siitä, etteivät nämä lue, jos aikuisetkin kotona lojuvat sohvalla älypuhelin kädessä. Sanalla sanoen, ei kaikkien aikuistenkaan lukutaito ihan priimaa ole. Kriittistä ajattelua vaativissa tilanteissa kuten vaalien alla lukutaidon merkitys vielä korostuu.
Haluaisin tarjota yhtä keinoa, jonka ääneen sanominen on vähän inhottavaa, mutta asia on vakava. Sanakin on ruma. Se sana on pakko. Puhelin pois ja joka päivään lukemista vähintään puoli tuntia. Jos haluaa käyttää pehmeämpää keinoa kuin pakko, voi kokonaisen kirjan lukemisesta vaikka palkita. Sekin on parempi kuin tilanne, jossa nuoret eivät lue ollenkaan. Ennen kestävän ratkaisun löytymistä voidaan käyttää toisenlaisia keinoja. Lukutaidon kriisi on todellinen, ja jostain tätä tilannetta täytyy lähteä purkamaan.
Aikanaan sanomalehden haastattelussa, joka käsitteli lukuhaluja, nuorilta kysyttiin, millaisia kirjojen pitäisi olla, jotta ne kiinnostaisivat nuoria. Joku ehdotti, että kirjoissa voisi olla tekstin välissä videoita. Videoita! Lasten- ja nuortenkirjallisuus on jo valmiiksi aliarvostettu kirjallisuuden ala, vaikka laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta julkaistaan pilvin pimein. Todella vaikea uskoa, että syy lukuhalun puuttumiseen löytyisi sieltä. Kuinkahan perillä vastaajat olivat ylipäätään siitä, millaista kirjallisuutta Suomessa julkaistaan?
Mitä kouluun tulee, nuoret huomauttivat lehden haastattelussa, että pakolliset koulutyöt luettavista teoksista laimentavat lukuhalua. Mitään aitoa pakkoa lukea koulussakaan syventyneesti ei ole, nyt tekoälyn aikana vielä vähemmän kuin aiemmin, onhan kirjan voinut nyt jo kuunnella toinen kuuloke korvalla tai sitten vain tsekata juonitiivistelmän netistä. Toisaalta kouluun olisi kiva saada hetkiä, jolloin voisi lukea ihan vaan lukemisen vuoksi. Omassa koulussani tällaisia lukuhetkiä jo onkin, mutta niitä voisi olla vielä useammin, ja myös muissa aineissa kuin äidinkielessä – lukutaito liittyy kaikkeen opiskeluun ja on siten kaikkien oppiaineiden asia.
En itse usko, että pakko aiheuttaisi automaattisesti lukuhalun katoamisen. Lukuhalu nimittäin melko varmasti löytyy, kun lapsi ja nuori vain ohjataan kirjojen pariin. Lukeminenhan on todella mukavaa. Kaikki vain eivät tiedä sitä vielä.
Mira Kreivilä