Lumenkaatopaikalle on kärrätty jo satoja kuormia tänä talvena

0
Loimaan kaupunki aloittaa tiistaina näkemäesteitä aiheuttavien lumikasojen kärräämisen lumenkaatopaikalle. Turvallisuuspäällikkö Esa Aronoja sanoo, että tähän mennessä kuormia on kipattu noin 850. Ne ovat pääasiassa urakoitsijoiden tuomia. (Kuva: Sari Holappa)

LOIMAA Kulunut talvi on ollut sen verran luminen, että kaupungin lumenkaatopaikalla on riittänyt kuormantuojia. Turvallisuuspäällikkö Esa Aronoja sanoo, että tähän mennessä kuormia on tuotu noin 850. Tila ei ole kuitenkaan loppumassa kesken, sillä sitä saatiin hiljattain muutama sata neliö lisää järjestelemällä paikkoja. Nyt lumenkaatopaikan koko on Aronojan laskujen mukaan suunnilleen 1,3 hehtaaria.

– Sille oli tarvetta, koska viime vuonna lunta jouduttiin viemään varapaikalle. Nyt pitäisi mahtua.

Kaupungin kunnallistekniikan työnjohtaja Matti Rautakumpu sanoo kaupungin aloittavan lumikasojen kuskaamisen tiistaina. Tähän saakka kaupungin osalta ei ole ollut tarvetta viedä lumikasoja pois kuin kaupungintalon ja joidenkin koulujen kiinteistöiltä.

– Viime viikon sateet tekivät sen, että nyt aloitamme näkemäesteiden poistamisen. Tiedossa onkin aikamoinen liikenne lumenkaatopaikalle, hän arvelee.

KIINTEISTÖHUOLLON yrittäjät ovat sen sijaan vieneet lumikasoja pois pihoilta ja jalkakäytäviltä pitkin talvea. Pihaportti oy:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Rastas sanoo heidän ajaneen viimeksi juuri viime viikolla paljon isoja kasoja lumenkaatopaikalle. Hänen mukaansa ajankohtaan nähden sinne on jouduttu kuskaamaan normaalia enemmän kuormia.

– Parhaana päivänä olemme vieneet 30 kuormaa, Rastas toteaa ja sanoo ennätyspäivän olleen tammikuun 16.

Joistakin kohteista pihoja on jouduttu tyhjentämään hänen mukaansa jo neljä kertaa tänä talvena, ja myös isoimmat alkavat nyt täyttyä, kun normaalisti niissä riittää tilaa lopputalveen asti. Pihojen auraamisessa kovin päivä oli viime perjantai.

– Aurasimme silloin joitakin kohteita kolmekin kertaa yhden päivän aikana, hän toteaa.

AURAAMISTA on riittänyt myös kaupungin hoitamilla alueilla eli kaduilla ja kevyen liikenteen väylillä. Vaikka aiempinakin talvina on tullut reippaasti lunta, Rautakumpu sanoo kovimpien sateiden painottuneen yleensä helmi-maaliskuuhun.

– Tammikuun loppupuolella ei ole ollut näin paljon lunta.

Siitä huolimatta väylät on hänen mukaansa pystytty pitämään auki. Ensimmäiseksi pyritään hoitamaan kevyen liikenteen väylät, jossa kulkevat kävelijöiden lisäksi pyöräilijät ja pyörätuolia käyttävät.

– Kevyenliikenteen väylää käyttävien on hankalampi päästä lumessa eteenpäin, toisin kuin autoilijoiden.

Rautakumpu haluaa lisäksi muistuttaa kiinteistönomistajia, etteivät he lykkää lumia omalta tontiltaan kaupungin alueelle kadulle tai katupenkkoihin.

– Jos tontti rajoittuu metsään, silloin lumet voi kolata sinne, mutta kaupungin teille tai esimerkiksi puistoalueille sitä ei saa tehdä.