Loimaa
Maija Paloposki
Viime vuonna 50-vuotisjuhlalevyn julkaissut Vadelmakummitus on aina ollut loimaalaisessa musiikkielämässä oman tiensä kulkija.
– Me ei soiteta räppiä, me ei soiteta metallia, vaan ennemmin blues- ja country-pohjaista musiikkia, jota nuoret eivät oikeastaan kuuntele, alkuperäisjäseniin kuuluva Lasse Lepola sanoo.
Periaatteista ei ole luovuttu uudellakaan Blues Monday Woman -albumilla. Lepola kuvailee 12 biisin settiä perinteiseksi Vadelmakummituksen tuotokseksi, monipuoliseksi perusbluesiksi.
– Vähän sellaista J. J. Cale -tyyppistäkin. Toisten mukaan levy on meidän paras.
Uutta tuotantoa ei ole vielä päästy esittämään keikoilla, vaikka se tietenkin on tavoitteena. Lepola harmittelee, että Loimaalla yhtyeen kohdeyleisö alkaa olla ikääntynyttä, täyttihän laulaja-kitaristi itsekin juuri 73.
Vastikään ilmestynyt albumi ei kuitenkaan jääne viimeiseksi, Lepola veikkailee ja kertoo kaikkien olevan edelleen vireässä soittokunnossa.
– Äijät ovat niin kovia, että jos me mennään vaikka keikalle, ei meidän juurikaan tarvitse treenata. Teen biisilistan, ja ne kysyy, mikä versio otetaan. Se on sillä selvä.
Vankka ammattitaito onkin Lepolan mukaan bändiä vahvasti yhdistävä elementti bluesin lisäksi. Monesta soittajasta on tullut ammattimuusikko.
Lepolan lisäksi yhtyeessä on edelleen kaksi perustajajäsentä, Jari Metsberg (kitara) ja Iiro Salmi (basso, nykyään koskettimet). Rumpuja ovat soittaneet Reino Saari ja Aki Nurminen, nykyisin Jarkko Rantanen. Bassossa on Mika Tuominen, viimeisimmällä levyllä Simo Kärki. Äänitystouhuissa on mukana ollut Samuli Lepola. Sanoitus- ja sävellystyöstä on aina vastannut Lasse Lepola.
– Kun teen biisejä, monesti näkyy The Allman Brothers Bandin vaikutus. Esimerkiksi Look at me -biisiin olen sieltä ammentanut kitarariffejä.
Ensimmäisen keikkansa Vadelmakummitus soitti vuonna 1972 Loimaan yhteiskoulussa. Ennen esiintymistä oli vaihtoon mennyt alkuperäinen nimi, Neiti Sennisen Waihdevuodet. Keikka on kirkkaana Lepolan muistissa, kuten melkein kaikki muukin bändiin liittyvä, sillä hän on pitänyt sen historiasta tarkkaa kirjanpitoa.
– Joskus ammattikoululla saimme yhteensä 200 markkaa. Muistan, kun istuttiin lavalla ja jaettiin rahat, viiskymppiä mieheen. Nuorille miehille se oli ihan hyvä summa.
Suuremmilta kommelluksilta yhtye on välttynyt. Tärkeintä on ollut palo musiikkiin ja bänditoimintaan.
– Yksi tärkeä tekijä oli, kun Iiro muutti Loimaalle ja löysi Metsbergin. Ypäjänkadulla ikkunasta kuului ääntä, ja Iiro meni kysymään, kuka soittaa. Hän haki itselleen bändiä.
Yhtyeen kultavuosiksi Lepola arvioi 1970-lukua ja toisaalta 2000-luvun alkua, jolloin levyjä alettiin äänittää. Koskaan Vadelmakummitus ei kuitenkaan ole lopettanut, vaikka tapaamiset ovat harventuneet. 50-vuotiskekkeritkin ovat ihan mahdolliset, Lepola vihjaisee.
– Blues ei kuole koskaan.
Yhdessä yhtyeessä -sarjassa kerrotaan saviseutulaisista bändeistä/orkestereista/yhtyeistä. Vinkkejä sarjaan sopivista kokoonpanoista voi lähettää sähköpostitse: toimitus@loimaanlehti.fi tai soittamalla: (02) 588 8032.