Kaupunki ja Kauppala sopivat uudesta yhteistyöstä – vielä ehtii hakea koordinaattoriksi sitä tekemään

0
Kohta alkaa tapahtua! Kaupungin ja Kauppala-yhdistyksen väen sorvaama yhteistyösopimus lupaa uutta vireyttä Loimaalle, lupaavat Loimaan Kauppa ja Palvelut -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen, Loimaan kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen ja hallituksen jäsenet Tuula Sirén-Mäkelä, Anne Valtonen, varapuheenjohtaja Ville Manner, Anniina Manner ja Henri Thilman. Yrittäjä Tiina Tammi oli jo saatu mukaan tutustumaan yrittäjien yhteistyöhön ja lisää toivotetaan tervetulleiksi mukaan.

Loimaa

– Seuraava steppi on ollut hakusessa jo pidemmän aikaa, Loimaan kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen kertoo kaupungin ja kaupan ja palveluiden alan markkinointiyhdistyksen yhteistyöstä.

Monenlaista yhteistyötä on koko yhdistyksen olemassaolon ajan tehty, todistaa yhdistyksen puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinenkin , mutta nyt kaupunki ja Kauppalana kansankielessä tunnettu yhdistys ovat sopineet aivan uudenlaisesta yhteistyöstä.

– Yhdistys alkaa kehittämään kaupan ja palveluiden alan yritysten yhteistä tunnettuutta ja näkyvyyttä uudella innolla sekä aloittaa valvomaan Loimaan toria ja kehittää sen toimintaa, varapauheenjohtaja Ville Manner muotoilee.

Parhaillaan uudenlaista yhteistyötä tekemään etsitään osa-aikaista työntekijää, koordinaattoria.

– Hakuaikaa on 11. helmikuuta saakka, yhdistyksestä vinkataan.

Valittava henkilö ja tulevaa toimintaakin on tarkoitus esitellä 13. maaliskuuta pidettävässä yhdistyksen vuosikokouksessa.

– Loimaa on alueen kaupan ja palveluiden keskus. On tärkeää, että meillä on alan yrityksiä ja että on Kauppala-yhdistys, joka alan yrityksiä kokoaa yhteen, Paavo Laaksonen sanoo.

Hän pitää uutta yhteistyömallia edistysaskeleena ja toivoo, että sana yrityksistä ja näiden palveluista kiirisi sen myötä laajemmallekin alueelle ja myös kaupungin asukkaat huomaisivat yhä paremmin oman paikkakunnan yritykset.

– Jäseniä on yhdistyksen perustamisesta vuonna 2012 lähtien ollut yli sata ja tähän asti toimintaa on pyöritetty yrittäjien talkoovoimin omien töiden ohella. Nyt toiminta saadaan ammattimaiselle tasolle, Leena-Maija Pärssinen iloitsee, mutta lupaa, että talkoita tietenkin edelleen tehdään.

Sopimus on kaksivuotinen, mutta Paavo Laaksonen sanoo, että jos toimintamalli osoittautuu hyväksi, se jatkuu senkin jälkeen.

– Jos malli pelaa, jäämme molemmin puolin voitolle. Kaupunkikin järjestää edelleen tapahtumia, mutta Kauppalan on tarkoitus keksiä uutta ja saada entistä laajemmin toimijoita mukaan.

Jo nyt mukana yhdistyksessä on isoja ja pieniä yrityksiä ja muualtakin kuin torin liepeiltä, mutta Paavo Laaksonen toivoo, että jatkossa toiminta nähtäisiin yhä enemmän koko Loimaan yhteisenä.

Kauppalan hallituksen jäsen Henri Thilman toteaa, että yritykset ovat pirstaloituneina ympäri Loimaata, mutta tarkoitus olisi saada kaikkia esille ja tietoa niistä vielä ulos Loimaaltakin.

– Toiminnan pitää pystyä palvelemaan koko kaupungin yrityksiä, tarkoitus ei ole pyöriä pelkästään torin ympärillä, Ville Manner sanoo.

Hallituksen jäsen Anne Valtonen miettii, että kaikki eivät vieläkään tiedä, mitä Kauppala tekee ja myös hallituksessa istuva Tuula Sirén-Mäkelä muistaa, miten alkuaikoina kierrettiin yrityksiä ovelta ovelle Koskisen Martin ja Salosen Martin kanssa.

– Kyllä ihmiset innostuivat, kun mentiin ja kysyttiin heitä mukaan.

Mukaan vaan, vaikka kaikille yrittäjille avoimeen vuosikokoukseen, hallituksesta suositellaan, ja mainostetaan, että kivaa tekeminen on.

– Ja yhteistä hyväähän tässä tehdään, Anne Valtonen lisää.

FAKTA

Yhteistyösopimus

Loimaan kaupungin ja Loimaan Kauppa ja Palvelut -yhdityksen yhteistyösopimuksen tavoitteena on Loimaan aseman kehittäminen vahvemmaksi elinvoimaisena palvelujen ja tapahtumien keskuksena.

Kokonaisvastuu kaupungin, keskustan ja torialueen toiminnasta on edelleen kaupungilla, mutta Kauppala hallinnoi jatkossa toritoimintaa ja kasvattaa torialueen houkuttelevuutta ja vireyttä.

Kauppala pyrkii kehittämään ja hankkimaan Loimaalle uusia tapahtumia ja tilaisuuksia kontaktoimalla muita tapahtumajärjestäjiä, yhdistyksiä, teatteri- ym. harrasteryhmiä sekä helpottamalla heidän tuloaan Loimaalle.

Sopimus on voimassa maaliskuulle 2026 ja sen taloudellinen arvo on 50 000 euroa. Kauppala saa myös tuloja torin vuokrauksesta.

Sopimuksen toteutumista seuraa säännöllisesti kokoontuva yhteistyöryhmä, joka koostuu Kauppalan ja kaupungin elinvoimayksikön, teknisen, viestinnän ja markkinoinnin sekä liikunnan ja kulttuurin edustajista.

Lähde: Loimaan kaupunginhallituksen pöytäkirja