Loimaan kaupunki ei perusta nuorille moposuoraa – sen sijaan mopotallia voidaan harkita

0
Kuvituskuva: SSS.

Loimaan kaupungin elinympäristölautakunta käsitteli nuorisovaltuuston aloitetta moposuoran perustamisesta Loimaalle. Lautakunta on sitä mieltä, ettei kaupunki lähde perustamaan moposuoraa.
Nuorisovaltuuston aloitteessa esitettiin moposuoran vaihtoehtona niin sanottua mopotallia, jossa mopoja voi korjailla kavereiden kanssa ja paikalla olisi ohjaaja.
Elinympäristölautakunnan mukaan kaupunki voi selvittää mahdollisuutta aloittaa mopotallityyppinen ohjattu toiminta jossakin kaupungin omistamassa kiinteistössä. Mahdollisesta toiminnasta vastaisi vapaa-aikatoimi.

Nuorisovaltuusto oli aloitteessaan perustellut moposuoraa muun muassa häiritsevän melun siirtymisellä pois asutuksen keskeltä ja sillä, että nuoret voivat harjoitella mopon käsittelyä. Aloitteessa nostettiin esiin myös turvallisuuskysymykset.
Lautakunnan valmistelussa todetaan muun muassa, että moposuorista on tehty aloitteita eri puolilla Suomea. Valmistelun mukaan pääosin moposuorien osalta on törmätty vastuukysymysten vaikeuteen ja siihen, miltä osin liikenneturvallisuus paranisi moposuoran myötä.
– Liikenneturvan näkemyksen mukaan se, että moposuoralla olisi vaikutusta liikenneturvallisuuden paranemiseen, ei kestä lähempää tarkastelua. Asia on pikemminkin päinvastoin. Radalla opittu ajotapa siirtyy ennemminkin liikenteeseen, kaupungin valmistelussa kirjoitetaan.

Valmistelussa muistutetaan siitä, että kaupungille tulisi vastuu toiminnan turvallisuudesta, jos kaupunki perustaisi tai osoittaisi moposuoran jonnekin. Palvelun mahdollistavalla toimijalla on aina viime kädessä vastuu toiminnasta ja turvallisuudesta.
Lisäksi kaupungilla ei ole osoittaa paikkaa moposuoralle. Valmistelussa huomautetaan, että Loimaan alueelta löytyy jo moottorirata-alue, jonne moposuoran tyyppinen toiminta voisi sopia.
Elinympäristölautakunta totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.