Ypäjä
– Mihin tästä sitten lähdetään esimerkiksi sairaan lapsen kanssa, Hanne Hovilainen kysyy Ypäjän terveysaseman aulassa.
Lääkäriin hän on tullut korvakipuisen tyttärensä Helmiina Luodon kanssa. Viereisellä sohvalla Mikko Hyvöstä lääkäristä odottava Sanna Mäenpää heittää arvauksen.
– Hämeenlinnaan luultavasti.
Hyvinvointialue Oma Hämeen aluevaltuusto päätti lopettaa terveysaseman muun muassa Ypäjältä ja Humppilasta. Jatkossa heidän asiointipaikkansa olisi Jokioisten terveysasema. Hämeenlinna on alueen keskuspaikka, johon on rakenteilla muun muassa uusi sairaala.
Lopetuspäätöksen järkevyys epäilyttää perjantaiaamuna terveysasemalla asioineita.
– Huono juttu, vaikeuttaa hoitoonpääsyä varsinkin vanhuksilla. Luulisi, että tulee lisäkuluja varsinkin kuljetuksista, Mikko Hyvönen ja Sanna Mäenpää pohtivat.
Sanna Mäenpää työskentelee kotihoidossa ja on miettinyt, mihin kaikkeen sulkeminen vaikuttaa – jatkossa kaikki laboratorionäytteet pitää kuljettaa kauas ja miten käy vanhusten.
– Täälläkin on paljon heitä, jotka eivät pääse kulkemaan.
Sekin mietityttää, että tuleeko Ypäjälle jäämään mitään terveyspalveluja.
– Ja haluaako maakuntiin kukaan lääkäri tulla, Mikko Hyvönen sanoo.
Heidän mukaansa ennen asemalla oli kaksi lääkäriä – kohta ei ole yhtään.
– Tuttu lääkäri on hyvä, ei tarvitse aina selittää uudelleen kaikkea.
He toteavat, että terveysasemalla on mukava henkilökunta ja uskovat, että asiat on heidän ansiostaan saatu sujumaan hyvin, ehkä jopa parhaiten koko alueella.
Se kummeksuttaa, että asema lopetetaan, vaikka kunta on luvannut hyvinvointialueelle edulliset tilat.
– Ettei pitäisi olla siitäkään kiinni, Mikko Hyvönen ihmettelee ”säästöjen” nimissä tehtyä päätöstä ja Sanna Mäenpää toteaa, että tuntuu, että kunnan ihmiset ovat kyllä tehneet kaikkensa palvelujen säilyttämiseksi.