Millainen ääni tästä lähtee?

0
Sari Jokelan ohjeistama Aurora Pulliainen piti harmonikan soinnusta, mutta ihan vielä ei ajatellut luopua viulusta.

LOIMAAN seudun musiikkiopisto järjesti lauantaina avoimet ovet Tanssi- ja soitinseikkailun merkeissä. Päivän monipuolinen ohjelma käynnistyi Ylistaronkadun muskarissa aamukymmeneltä ja Musiikkiopistossa tuntia myöhemmin.

Musiikkiopistossa aloitettiin soitinesittelykonsertilla. Soittotaitojaan akustisella ja sähkökitaralla, viululla, sellolla, huilulla ja pianolla esittelivät musiikkiopiston oppilaat opettajien säestyksellä. Saksofonin ja harmonikan sulosointuja kuultiin tällä kertaa opettajien soittamina.

– Harmonikka on tulossa syksyllä musiikkiopiston tarjontaan mukaan. Toivottavasti seuraavassa konsertissa päästään jo nauttimaan oppilaiden esityksistä, harmonikkaopettaja Sari Jokela kertoi.

Soolojen ja duettojen jälkeen kuultiin vielä Aikahyppy-bändin tulkinta Hurriganes-klassikosta, ja konsertti päättyi poikkeuksellisesti tanssisooloon. Konsertin jälkeen halukkaat pääsivät testailemaan millainen ääni mistäkin soittimesta lähtee.

– Aika oudolta sen soittaminen tuntui, mutta hieno ääni siitä tulee, haitaria kokeillut viulisti Amanda Saarikangas summasi.

Musiikki- ja työväenopiston rehtori Lotta Koponen kertoi syksyn opetuksiin löytyvän vielä monille soittimille hyvin tilaa. Uusien musiikinopiskelijoiden ilmoittautumisaika käynnistyi lauantaina ja päättyy 15. toukokuuta.

– Meillä ei ole pääsykokeita tai tasovaatimuksia, vaan oppilaat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Piano- ja kitaraopetukseen on vaikea päästä, sillä ne ovat niin suosittuja, mutta ainakin puhallin- ja jousisoittimissa, harmonikassa, rummuissa ja laulunopetuksessa on tilaa.

Koposen mukaan yhteissoitto on tämän päivän sana ja opetuksessa panostetaan oppilaslähtöisyyteen.

Tanssiopiston puolella lauantaina pidettiin tanssipajoja 4–6-vuotiaille satubaletin ja 6–9-vuotiaille baletin pyörteissä. Tanssinopettaja Paula Mantereen mukaan tanssiharrastajien määrä on valtakunnallisesti pienessä laskussa.

– Ne, jotka harrastusta kokeilemisen jälkeen jatkavat, ovatkin sitten erittäin innokkaita ja sitoutuneita.