LOIMAA Oikukkaasta kevätsäästä huolimatta Loimaan urheilukeskuksessa riitti seikkailijoita perhesuunnistuksen parissa. Kaikille avoin tapahtuma oli kerännyt paikalle reilut kolmisenkymmentä henkeä viime vuoden tapaan.
Suunnistuksen perheseikkailu on osa Suunnistusliiton Koulu kartalla -hanketta. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella hanke käynnistettiin vuosina 2017–2019. Myöhemmin ohjelmaa on avustanut liikuntakasvatusta ja urheiluelämää tukeva Urlus-säätiö.
Loimaalla urheiluseura Loimaan Jankko tarjoaa niin kolmelle Loimaan koululle kuin perheille mahdollisuuden suunnistamiseen.
– Tavoite on tutustuttaa suunnistukseen, Jankon nuorisovastaava Sanna Laine kertoi.
Sekä kouluista että perheiltä on tullut tapahtumista ja suunnistusrasteista positiivista palautetta, joten Laine näkee täysin mahdollisena tapahtumien jatkuvan.
Suunnistuksen perheseikkailu rakentui neljän tehtäväpisteen ympärille. Yhdellä pisteellä sai testata leimaamista, jossa nopeus oli valttia. Innokkaimmat ehtivät kiertää rastin useampaan otteeseen kimmokkeena oman ajan parantaminen.
Toisella pisteellä pääsi opettelemaan karttamerkkejä. Oppien turvin oli helpompi suunnistaa kohti kolmatta pistettä ja seurata oikean kartan ohjeita kohti maastoon sijoitettuja rasteja.
Viimeisellä pisteellä sai vapaasti temppuilla hyppien ja pomppien. Eikä se ollut niin tarkkaa, missä järjestyksessä tehtäväpisteet suoritettiin. Tärkeintä oli yhdessä tekeminen.
– On positiivista saada perheet liikkumaan ja ulkoilemaan yhdessä, Laine totesi.
Taaperosta kokeneempaan suunnistajaan vilisti pitkin Urheilukeskuksen aluetta.
Oskari Laineen , 10, sunnuntai kului kokonaan suunnistuksen parissa, sillä päivä oli alkanut Turussa suunnistuksen Varsinais-Suomen aluemestaruuden sprinttikisoilla. Laine nappasi sieltä itselleen kolmannen sijan.
– Olen suunnistanut kaksi vuotta ja parasta siinä on kartan lukeminen ja ulkoilu, Laine totesi.
Suunnistusta harrastavan perheen vesa, pian kaksi vuotta täyttävä Leo Kankare, on jo täysin suunnistuksen imussa.
– Hän oppi hetki sitten puhumaan ja ensimmäiset sanat olivat rasti ja lippu, Leon äiti Tiina Karvonen nauroi.
Mikäli suunnistusharrastus alkaa kiehtomaan, on sitä mahdollisuus lähteä testaamaan keskiviikkona, kun Jankon suunnistuskoulu alkaa. Lisäksi torstairastit pyörähtävät käyntiin.
– Netistä löytää perheille sopivat rastit, Sanna Laine vinkkasi.
Heidi Nurminen