Eurovaalit lähtivät käyntiin ilman jonotusta

0
Mirjami Turpeinen sanoi EU-vaaleissa olevan tänä vuonna tärkeää turvallisuuteen liittyvät asiat ja yhteiskunnalliset arvot. Ehdokas löytyi helposti, sillä hän kertoo seuraavansa politiikkaa aktiivisesti. SARI HOLAPPA

LOIMAA/MELLILÄNTIE Keskiviikkona alkanut ennakkoäänestys lähti rauhallisesti käyntiin Mellilän terveysasemalla, jossa päästiin äänestämään Loimaalla ensimmäisenä. Vaalitoimitsija Marjo Kulmanen sanoo eron olevan selkeä esimerkiksi keväällä käytyihin presidentinvaaleihin.

– Yleensä, kun äänestys alkaa kello kymmenen, oven takana on jo useita odottamassa. Nyt ei ollut jonoa lainkaan.

Väkeä tuli kuitenkin sisään tasaiseen tahtiin keskiviikkoaamuna. Kulmasen mukaan ensimmäinen tunti on tavallisesti vilkkain.

– Ennakkoäänestyspäivistä taas ensimmäinen ja viimeinen ovat kiireisimpiä.

Kaupungista Mellilään tulleelle Risto Soukalle EU-vaalit ovat tällä kertaa erityisen tärkeät.

– Poliittinen suuntaus on sellainen, että vaarana on joutua oikeistopuolueiden talutusnuoraan. Sitä en halua.

Televisiossa käytyjä keskusteluja hän pitää sekä hyvinä että huonoina.

– Keskustelu on ollut usein asiallista, mutta sitten on niitä keskusteluja, kun ei olla pysytty aiheessa vaan on ruvettu kaivelemaan menneitä. Se on ollut välillä ihan asiatonta.

Mirjami Turpeinen puolestaan sanoo, ettei ole juuri katsellut televisiokeskusteluja, sillä hän seuraa politiikkaa aktiivisesti muuten. Sen verran helppo oli ehdokkaankin valinta, ettei vaalikoneita tarvinnut tehdä.

Näissä EU-vaaleissa hän pitää tärkeinä erityisesti turvallisuuteen liittyviä asioita sekä yhteiskunnallisia arvoja.