Kaupunki ei tarttunut tarjoukseen kiinteistöistä

0
Kiinteistöillä sijaitsevat makasiinirakennus ja suojeltu lämpölaitosrakennus.

LOIMAAN kaupunki ei osta sille tarjottuja kahta kiinteistöä Arvidinkadulta. Kiinteistöt sijaitsevat Nahkalinnan eli Vesikoskitalon lähellä.

Loimaan Kivi oy oli tarjonnut kaupungille mahdollisuutta ostaa sen omistamat kiinteistöt rakennuksineen. Yrityksen hintaehdotus oli 300 000 euroa.

Kaupunginhallitus päätti, ettei myyntitarjousta käytetä.

Hallituksen valmistelusta ilmenee, että kiinteistöistä ensimmäinen on kaavoitettu asuinrakennus- ja rivitaloalueeksi ja sillä sijaitsee purkukuntoinen makasiinirakennus. Toinen kiinteistö on asuin-, liike- ja toimistorakennusaluetta, jolla sijaitsee suojeltu lämpölaitosrakennus. Alueen kokonaispinta-ala on 12 250 neliötä.

Loimaan Kivestä pyydettiin kaupungin kantaa myös siihen, aikooko se käyttää etuosto-oikeuttaan siinä tapauksessa, jos kohde myydään toiselle ostajalle.

Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kaupunki ei käytä etuosto-oikeuttaan kyseisiin kiinteistöihin, jos ne myydään samaisen myyntitarjouksen ehdoilla kolmannelle osapuolelle seuraavan viiden vuoden aikana.

Yrityksen myyntitarjouksessa todetaan muun muassa, että kaupungille tarjotut kiinteistöt rakennuksineen sopisivat uudella kaavalla paremmin kaupungin tulevaisuuden kasvusuunnitelmiin ja kehitykseen kuin Loimaan Kiven tuotannon tai varastoinnin kehittämiseen. Kiinteistö ei sovellu tuotantotalouteen ympäristönsä puolesta.

Kaupunginhallituksen valmistelussa todetaan, että tarjotut kiinteistöt sijaitsevat alueella, jossa asuminen lisääntyy. Kaupunki on juuri kaavoittanut kiinteistöjen läheisyyteen uuden Juvanportin asuinalueen. Kaupungilla on myynnissä rivitalotontteja kiinteistöjä vastapäätä, Juvantien toisella puolella.