Näin kouluvuoden päättyessä monessa kodissa mietitään, antaako opettajille muistoksi jotain kuluneesta lukukaudesta. Asia ei ole yksiselitteinen, ja se jakaa mielipiteitä (s. 12). Loimaan Lehden verkkosivuilla ollut kysely kertoo, että 57 prosenttia on sitä mieltä, että opettajia, ohjaajia tai päiväkodin henkilökuntaa pitää muistaa lukuvuoden päätteeksi, kun taas 43 prosenttia on sitä mieltä, ettei missään nimessä.
Jotkut perustelevat lahjan antamattomuutta sillä, että opettajat saavat palkkaa työstään. Toisaalta myös huomautetaan, että miksi juuri opettajia pitäisi muistaa. Siinä tapauksessa tulisi muistaa vaikkapa hoitajia, siivoojia ja postinjakajia. Myös jotkut opettajat ovat sitä mieltä, ettei lahjoja tarvita. Osa ymmärtää, että se on jopa kiusallista silloin, jos on paine osallistua esimerkiksi yhteislahjaan vasten tahtoaan.
Kivaa taikka kiusallista, mutta ei missään nimessä pakollista. Vanhemmat myös usein unohtavat, että tässä asiassa päätöksen voi jättää lapselle. Jo pienikin osaa miettiä, haluaako hän askarrella tai ojentaa jotain. Joillekin se on luontevaa, joillekin ei. Syyllisyyttä tällaisesta asiasta ei kuitenkaan saa ruveta tuntemaan, sillä eniten lämmittävät ne lahjat, joista on iloa sekä antajalle että saajalle.