Loimaa/Kauhanoja
Lusikoita ja salaattiottimia on jo omalta meijeriltä saatu, mutta nyt tuli kultamitali Walter Ehrströmin säätiöltä. Virpi ja Seppo Mörskyn ja pikkuhiljaa tilaa omaan hoitoonsa ottavan Mikko Mörskyn maitotilalla on tuotettu jo 25 vuoden ajan parhaan luokan maitoa.
Se onnistuu vain jos lehmät saa pysymään terveenä ja hygieniasta pidetään tarkkaa huolta. Ja testataan maidon laatua.
– Kuulkaas nyt, täällä ei mitään lottoa pelata, Seppo Mörsky kertoo tokaisseensa kollegoilleen somessa, kun nämä olivat vatvoneet, miten pian toipumisen jälkeen voi lypsää tankkiin sairaana olleen ja antibioottia saaneen lehmän maitoa.
Maitoa testataankin moneen kertaan: ensin tilalla ennen siirtoa meijeriautoon, jonka kuljettaja myös vielä varmistaa, että maito on kylmää ja se näyttää ja on hajultaan ookoo.
– Maidosta otetaan autoon pumppauksen yhteydessä joka kerta näyte automaattisesti näytepurkkiin.
Sen jälkeen maito testataan vielä kerran meijerillä, joka Mörskyillä on Länsimaito. Jos tankkiauton erä osoittautuu epäkelvoksi, näytteistä selvitetään, minkä tilan maito on syypää ja kyseinen tila vastaa hylätyn maitoerän kustannuksista.
– Mitalikannassa pysyäkseen on pyrittävä jäämään bakteerien osalta 1–10 000 kappaleeseen millilitraa kohden ja solujen kohdalla 100 000:n pintaan. Maidossa ei saa myöskään olla antibioottijäämiä, pesuainejäämiä eikä verta eikä vesilisäystä. Bakteereilla yläraja on 50 000 kappaletta ja soluilla 250 000, jotta pysytään parhaassa laatuluokassa.
Testaus tiloilla on yksinkertaistunut. Virpi Mörsky huokaa, että onneksi ei enää tarvitse keitellä vesiä ja jännittää, oliko testiin tarvittu maito juuri oikean lämpöistä, ja siis toimiko testi.
Nykyaikaa testaus on senkin puolesta, että tila voi asettaa maidon laadulle omat hälytysrajat, ja kännykkä hälyttää, jos raja-arvot ylittyvät.
Bakteerilukua pompsauttaa ylös esimerkiksi se, jos vaikkapa häiriö maitoputkiston tai -tankin pesussa. Solulukua taas kasvattaa esimerkiksi tulehdus, jota vastaan lehmän elimistö alkaa puolustautua yleensä valkosoluja tuottamalla.
– Jos lehmällä on oikein paha tulehdus, lypsettäessä tulee ihan kokkaretta.
Aina syy korkeisiin solulukuihin ei ole sairaus. Myös lehmän kokema stressi nostaa niitä, samoin kuumuus kesällä ja vaikkapa äkillinen ruokinnan muutos. Jopa säikähdys saattaa näkyä testeissä.
– Usein esimerkiksi laidunkauden alku näkyy luvuissa.
Solumäärän selvittämiseen on oma testinsä, Mörskyt selittävät.
– Siinä maitoa tipautetaan joka neljänneksestä ”lättypannulle”, johon lisätään solutestiainetta, joka reagoi, jos maidossa on soluja.
Maidontuottajalle on tietenkin tärkeää tietää lehmän terveydestä ja alkavastakin tulehduksesta, mutta kohonnut soluku vaikuttaa myös maidon jalostukseen.
– Ei onnistu juustonteko, Mörskyt toteavat ja luonnehtivat 250:n olevan hyvä keskiarvoluku.
– Jos menee ylitse, ei saa pokaalia, Seppo Mörsky sanoo pilke silmäkulmassa.
– Joka aamu lähdetään. Sitä on tottunut joka aamu taapertamaan navettaan.
– Mitä sitä sitten tekisi, telkkaristakaan ei tule mitään, Virpi Mörsky sanoo nauraen ja heittää, että ei aina sukkaakaan voi kutoa.
Seppo Mörsky kiittelee, että hän pääsee hirvi- ja peurametsään, kun Mikko lypsää.
– Eihän tämä millekään työtävieroksuvalle sovi. Ja jätäpäs yksi päivä hoitamatta, niin kyllä olet uutisissa.
Mikko ja Seppo Mörsky kertovat käyneensä juuri opintoreissulla Ruotsissa lypsyrobottitehtaalla ja Norjassa meijerissä ja kahdella lypsykarjatilalla. Seppo Mörsky povaa Suomeenkin samoja ongelmia kuin mitä nyt jo naapurimaissa näkyi.
– Täälläkin ihmetellään viiden vuoden kuluessa, että mistä saadaan maitoa.
Monella maitotilalla ei ole jatkajaa.
– Koko ajan porukka on vähentynyt, Seppo Mörsky miettii kollegojaan ja pöydän ääressä oikein lasketaan lähitienoon maitotiloja.
Niitä ei ole läheskään kuin ennen.
Hän vitsailee juuri saaneensa itsekin ”järkyttävän kirjeen”.
– Teidät siirretään vanhuuseläkkeelle, siinä luki, hän pyörittelee silmiään ja virnistää.
Mörskyillä sukupolvenvaihdosta tehdään.
– Totta kai, Mikko vastaa kysymykseen tilanjatkajaksi ryhtymisestä.
Hän opiskeli lukion jälkeen Salossa tradenomiksi pari vuotta, mutta vaihtoi Mustialan maatalousoppilaitokseen. Kaupallinen ala ei tuntunut sittenkään omalta, vaan maatalous kiinnosti enemmän.
– Tässä on vapaus ja saa tehdä oman pään mukaan, hän pohtii ja toteaa, että tilalla kaikki on tuttua.
Eikä uusikaan tuottaja ole yksin.
– Meijerillä on tuotantoneuvojat, tankkihuolto toimii ja ProAgrialla on asiantuntijoita.
Vielä kun alalla ymmärrettäisiin, ettei suuri ja vielä suurempi ole ainut ratkaisu.
Seppo Mörsky sanoo, että pitää olla isoja ja pienempiä tiloja ja tuotantoa pitää hajauttaa. Ja jos joku tolkuttaa, että pitää lisätä lehmiä, että tila pärjää, Mörskyt muistuttaisivat, että kannattavuuslaskelmassa pitäisi ottaa riskikerroin huomioon.
Mörskyjen mielestä maatalous on Suomen huoltovarmuuden perusta. Sen vuoksi Seppo Mörskykin oli ensimmäisenä ilmoittautumassa mukaan Pöytyälle suunnitteilla olevan biokaasulaitoksen lantarinkiin.
Ja sen vuoksi hänen mielestään pellot pitäisi pitää kasvamassa ruokaa eikä esimerkiksi pystyttää täyteen aurinkopaneeleja.
– Jos nämä esi-isät, jotka täälläkin sodan jälkeen raivasivat peltoja, pääsisivät haudasta, niin antaisivat selkään.
– Lehmä meidät nälkävuosinakin pelasti. Se kun selviää huonollakin eväällä talven yli.