Some oli vappuna täynnä serpentiiniä, ylioppilaslakkeja ja opiskelijahaalareita, skumppalaseja, munkkeja ja näyttäviä vappubrunsseja. Kaikki näyttivät kokoontuneen puistopiknikille tai muihin vappurientoihin nauttimaan auringonpaisteesta. Tai siltä se ainakin vaikutti.
Aurinkoisten kaverikuvien seassa yksi julkaisu kiinnitti huomion: videossa muistutettiin, että on ihan normaalia tuntea itsensä myös ulkopuoliseksi. Juhlapyhien aikana tunne saattaa vain korostua, kun ihmiset kokoontuvat yhteen – ja postaavat siitä kuvia someen.
Olen itsekin joskus kokenut ulkopuolisuutta, joskin onnekkaasti aika pienessä mittakaavassa. Kun koronan jälkimainingeissa järjestettiin ensimmäinen iso opiskelijatapahtuma, onnistuin nappaamaan lippujen lisäksi myös vuosisadan flunssan. Myin paikkani jollekin onnekkaalle, ja kotisohvalla maatessani katsoin kavereiden somepäivityksiä potien kamalaa fomoa.
Fomo on lyhenne englanninkielisistä sanoista “fear of missing out”. Pelkäsin siis jääväni paitsi jostain kivasta, tärkeästä tai hauskasta, kun en ollut muiden mukana kiertämässä Tampereen keskustaa. Kuvien katselu vain pahensi tunnetta.
Somen hyviin ja huonoihin puoliin olen törmännyt myös eurovaalikampanjoita seuratessani. Sosiaalidemokraattien ehdokas Ville Merinen on esimerkiksi luvannut ajaa parlamenttiin päästessään somekieltoa alle 16-vuotiaille. Merinen on esittänyt, ettei kukaan jäisi ulkopuolelle, jos kielto koskisi kaikkia. Sittemmin muut ehdokkaat ovat sekä kannattaneet että kritisoineet ehdotusta. Keskustelussa esille on nostettu esimerkiksi vähemmistöihin kuuluvat nuoret, joille puhelin ja some voivat olla ainoa yhteys toisiin saman vähemmistön edustajiin.
Olen välillä naureskellut sille, että somen käytöstä ja sen haitoista käydään keskustelua somessa, sillä se tuntuu jotenkin nurinkuriselta. Somekampanjoinnissa olenkin törmännyt paljon enemmän juuri somesääntöjen spekulointiin ulko- ja turvallisuuspolitiikan sijaan.
Keskustelua on kuitenkin hyvä käydä, sillä erilaiset haasteet ja uhkaukset yltävät somen kautta kauas, kotinurkille asti (esimerkiksi LL 9.4.).
En osaa ehdottaa oikeaa ratkaisua sen paremmin kuin kukaan muukaan. En oikeastaan ole edes kovin jyrkästi mitään mieltä, kunhan pohdin.
Jos poistaisin sosiaalisen median sovellukset kännykästäni, keskittymiskykyni saattaisi parantua enkä enää kokisi turhautumista lukiessani erilaisia päättömiä, vihaisia keskusteluja ja kommenttikenttiä. Toisaalta jäisin paitsi esimerkiksi ystävieni vaihtokuulumisista ja reissupäivityksistä.
Fomo olisi alkuun melkoinen, mutta ulkopuolisuuden tunne varmaankin vähenisi pikku hiljaa. Sitä mukaa, kun muistaisin, että puhelimella voi Instagramin selaamisen lisäksi myös soittaa.
Oona Tepponen