Vesa Laineenkare tekee vielä yhden työuran Dometalin johdossa

0
Vesa Laineenkare johtaa noin 80 henkeä työllistävää Dometalia, joka tunnetaan kylvökoneista ja joustopiikkiäkeistä. Laineenkarella on kotonaan Paraisilla pieni peltotilkku, jossa hän kasvattaa esimerkiksi perunaa ja sipulia.

LOIMAA Maatalouskoneita valmistavan konepajayhtiö Dometalin uutena toimitusjohtajana on aloittanut Vesa Laineenkare. Hän aloitti tehtävässä huhtikuun puolivälissä.
Laineenkare on työskennellyt viimeksi toimitusjohtajana Wihuri oy Groupilla.
– Minua kiinnosti tehdä vielä yksi ura Wihurilta lähdön jälkeeni, hän avaa ja kertoo, että Dometalista otettiin häneen yhteyttä.
Loimaa oli hänelle entuudestaan tuttu, sillä Wille Machines on yksi Wihurin tytäryhtiöstä.
– Minua ovat kiinnostaneet aina koneet ja myynti.
Dometalissa häntä miellytti se, että kyse on kasvuhakuisesta perheyhtiöstä. Lisäksi yrityksen toimenkuvaan kuuluvat kaikki olennaiset elementit: koneiden suunnittelu, valmistus ja myynti.
– Vienti on isossa roolissa, ja se tulee olemaan jatkossa vieläkin isommassa roolissa.
Tällä hetkellä vienti muodostaa vajaa puolet yrityksen liikevaihdosta. Tärkeitä vientikohteita ovat Skandinavia ja itäinen Keski-Eurooppa. Laineenkaren mukaan kotimaassa Dometal on tunnettu toimija, mutta ulkomailla on vielä tehtävää.
Se mitä Laineenkare haluaa tuoda lisää Dometaliin, koskee ennen kaikkea vientiä ja myyntiä.
– Meillä on tässä hyvä ja osaava organisaatio ja premiumtuotteet, hän luottaa.
Ensimmäisen työuransa Laineenkare teki puolustusvoimien palveluksessa Parolan panssariprikaatissa vuosina 1993–2005. Kansainväliset tehtävät tulivat jo silloin tutuiksi. Hän osallistui YK-johtoiseen operaatioon Intiassa ja Pakistanissa, Nato-johtoiseen Afganistanissa sekä EU-johtoiseen Bosnia-Hertsegovinassa.
Myöhemmin siirryttyään yrityselämään esimerkiksi Skanskalla hän työskenteli kolmisen vuotta Puolassa. Kansainvälistä kokemusta kerryttivät niin ikään 7,5 vuoden taival Wihurin palveluksessa sekä vuosi konsulttifirma Rambollin kansainvälisen yksikön päällikkönä.
Hyppy valtion palveluksesta yksityiseen yritysmaailmaan ei ollut Laineekarelle iso, sillä talous on kiinnostanut häntä aina.
– Ennen kuin valmistuin maanpuolustuskorkeakoulusta, olin jo osakkaana yhdessä kuntosalifirmassa.
Dometalin syksyllä alkavasta uudesta tilikaudesta toimitusjohtaja odottaa nykyistä parempaa.
Yrityksen bisnesmahdollisuuksiin vaikuttavat EU- ja kansallisen tason maatalouspolitiikka, yleismaailmallinen tilanne sekä tilakoon kasvu. Kyseiset tekijät määrittävät sitä, paljonko viljelijät investoivat uusiin koneisiin.
– Tämä vuosi ei ole vielä kovinkaan helppo, mutta valoa on näkyvissä, etenkin vientimarkkinoilla.

Kuka?

Vesa Laineenkare

Dometal oy:n toimitusjohtaja.
Syntynyt vuonna 1969 Paraisilla. Asuu Paraisilla.
Kouluttautunut yleisesikuntaupseeriksi (majuri evp.) ja kauppatieteiden maisteriksi.
Työskennellyt aiemmin puolustusvoimissa, Skanskalla, Rambollilla, Ramirentillä ja Wihuri Groupilla.
Lisäksi perheen sijoitusyhtiö Investorum oy:n perustaja ja pääomistaja.
Perheeseen kuuluvat neljä täysi-ikäistä lasta, viisi lastenlasta, vaimo, koira ja kissa.
Harrastaa kuntosalia, pihatöitä ja veneilyä.