Vesiliikelaitos tiivistää tahtia puhdistamon määräaikaishuolloissa

0
Ympäristöhuolto Askonen oyn:n Juuso Kallio ja Mika Valtonen vesittivät ilmastusaltaan pohjaan kertynyttä lietettä notkeampaan muotoon, jotta imuauton on helpompi imeä se ylös altaasta.

LOIMAAN Vesi -liikelaitoksella on jatkettu keskusjätevedenpuhdistamon altaiden perushuoltoja kesän kynnyksellä.

Altaiden niin sanottu määräaikaishuolto on jaettu kahteen vaiheeseen siten, että viime kesänä huollettiin yksi ilmastus- ja yksi jälkiselkeytysallas. Nyt urakka suoritetaan loppuun yhden ilmastus- ja yhden jälkiselkeytysaltaan osalta. Kaikkiaan puhdistamolla on molempia altaita kaksin kappalein.

Vesiliikelaitoksen johtaja Kimmo Virta havainnollistaa ilmastusaltaan huollon tarkoittavan sitä, että allas tyhjennetään, sen pohjalta puhdistetaan sinne vuosien saatossa kerääntynyt liete pois ja altaan lautasilmastimet vaihdetaan. Altaiden betonille ei tehdä mitään.

Laitoksen vastaava hoitaja Marko Silvennoinen kertoo, että vaikka altaissa on hiekan erotus, ilmastusaltaan pohjalle kertyy hiljalleen lietettä.

Jälkiselkeytysaltaassa muun muassa vaihdettiin veden pinnassa kulkevan niin sanotun laahainlankun kulutusosia.

Vesilaitoksella on viime ja tämän kesän huoltojen yhteydessä huomattu huoltovälin venyneen siinä mielessä pitkäksi, että altaiden pohjalle on ehtinyt kertyä paikoitellen sen verran lietettä, että altaan pohjalla olevat lautasilmastimet ovat jääneet lietteen alle.

Lautasilmastimien peittyminen vaikuttaa muun muassa jäteveden puhdistusprosessiin ja laitoksen energian kulutukseen.

Jätevedenpuhdistamo on valmistunut vuonna 2015, ja altaisiin nyt tehtävä huolto on ensimmäinen laatuaan.

– Tulevaisuudessa huoltoja täytyy tihentää. 8–9 vuoden huoltoväli on liikaa, Virta miettii.

Hän arvioi, että 3–5 vuoden huoltoväli voisi olla hyvä. Kolmen vuoden kuluttua ei kuitenkaan tarvitsisi vaihtaa vielä lautasilmastimia, vaan pelkkä altaan tyhjennys ja puhdistus riittäisivät.

Huollossa oleva allas on poissa toiminnasta noin kuukauden verran.

Altaiden huolto ajoitetaan kesään, jolloin jätevesiä kertyy vähemmän ja jolloin puhdistamolla pärjätään yhdellä ilmastus- ja yhdellä jälkiselkeytysaltaalla.

– Huoltoja ei voi tehdä kevään sulamisvesien ja syksyn rankkasateiden aikaan, Virta huomauttaa.

Laitoksen jäteveden puhdistuskapasiteetti on noin 20 000 kuutiota vuorokaudessa. Huollon aikana kapasiteetista on käytössä noin puolet.

Virran mukaan 10 000 kuution kapasiteetti riittää kesällä eikä altaiden huolto näy siinä, minkälaista puhdistettua vettä puhdistamolta lasketaan Loimijokeen huoltojen aikana. Hän havainnollistaa, että helteisenä ja kuivana päivänä laitokselle saattaa tulla vain 2 500–3 000 kuutiota puhdistettavaa vettä. Vaikka siis kapasiteetti on noin puolet, tehot eivät Virran mukaan muutu mihinkään kesäaikana.

Vesiliikelaitos on varannut altaiden perushuoltoon 75 000 euroa tälle vuodelle.

Silvennoinen kertoo, että tämän vuoden huoltotöissä jälkiselkeytysallas on jo täyttövaiheessa, ja ilmastusaltaan tavoitellaan olevan ajettu ylös tai ylösajovaiheessa juhannuksen tienoilla. Hän sanoo altaan biologisten puhdistusprosessien käynnistämisen kestävän parisen viikkoa.