Alastaron Metsästysseuran sihteeri Urho Mattila pitää yleisesti hyvänä, että metsässä kasvava ruoka saa ansaitsemansa arvon.
– Peuranlihaa on joskus katsottu vähän kieroonkin.
Kaikilla seuroilla on ollut vuoden ajan lupa myydä leikattua lihaa jopa 150 eläimen verran kuluttajille. Alastaron Metsästysseura ei ole seurana myynyt lihaa eteenpäin, sillä seuran lahtivaja ei ole rekisteröity elintarvikehuoneistoksi. Melko uusi lahtivaja voisi täyttää elintarvikehuoneiston kriteerit, mutta seuralla ei ole ollut kiinnostusta myyntipuuhia kohtaan.
– Suomalainen metsästysseurakulttuuri on perinteisesti ollut sellainen, että pyydetään otetaan omaan käyttöön. Kaupallisuus on ollut vieraampaa. En usko, että kellään on mitään sitä vastaan, että riistanlihaa arvostetaan, mutta hiukan vierastan sitä, että kaikelle täytyisi nykyään laskea arvo.
Mattilan mukaan osa metsästäjistä saattaa luovuttaa riistanlihaa enemmän perheen ulkopuolelle, osa taas vähemmän. Yksittäiset metsästäjät saattavat myydä lihoja esimerkiksi lähellä sijaitsevalle Metsärannan Lihalle, joka jalostaa ja myy lihaa kuluttajille.
Seurojen kesken on jonkin verran eroa siinä, mikä niiden suhtautuminen on lihanmyyntiin. Osa seuroista on Mattilan mukaan aloitteellisempia myynnin edistämisessä.
Riistanlihan myyminen onkin Mattilan sanoin ”kuuma peruna”, sillä metsästysseura saa vastikkeetta maat käyttöönsä. Maanomistajia pyritään muistamaan peijaisissa ja kauden aikana.
– Vanha perinne on ollut, että jos hirvi kaatuu jonkun maille, maanomistajalle viedään kaatopala hyvityksenä siitä, että olemme saaneet metsästysoikeuden maille.
Liki parikymmentä vuotta metsästäneen Mattilan mielestä hommassa täytyy säilyä reiluus, jos lihanmyynnillä aletaan tehdä rahaa.
– Jos metsästys menee bisnekseksi, niin se ei mielestäni ole hyvä tie.
Mattila toivoo, että seurojen ulkopuolelle toimitettavan lihan määrä pidetään kestävällä tasolla. Kaatolupia on ollut paljon kannanhoidollisista syistä, mutta nyt ”tehometsästys” on alkanut tuottaa tulosta. Jatkossa peuroja saatetaan kaataa vähemmän.
– Riistakanta kestää metsästystä tiettyyn rajaan asti, ja myös kasvava suurpetokanta verottaa oman osansa. Isossa kuvassa on niin, että kaikki eivät voi syödä riistanlihaa, vaan lihantuotannollakin on paikkansa maailmassa.