Ennen on nyt

0
Ennen äänikirjoja kuunneltiin c-kasetilta. PIXABAY

Jos korona-ajan jälkeiset kulttuuritapaukset niputtaisi parisanaisen otsikon alle, se olisi, että nostalgia puree. Tänä kesänä keikkalavoille on kaivettu takavuosilta tuttuja musiikkikokoonpanoja aina Nylon Beatista, PMMP:stä ja Fröbelin Palikoista lähtien. Isossa maailmassa jonkinasteisen paluun teki muun muassa Abba kolmisen vuotta sitten.

Ne yhtyeet, jotka eivät ole muuttuneet lihaksi ja vereksi yleisön silmien edessä, saattavat hyvinkin päätyä uusien kuulijoiden tärykalvoille, sillä hittitehtaiden biisinikkarit ovat kaivaneet menneiltä vuosikymmeniltä tuttuja sointukulkuja ahkerasti uudelleenkäyttöön. Kierrätys on kunniallista, ainakin jätteiden osalta. Sieluun ja sydämeen porautuneiden melodioiden hyötykäyttämisestä sen sijaan voi olla montaa mieltä.

Jotkut kritisoijista perustavat huolensa siihen, että tulevaisuuden klassikkobiisit saattavat jäädä syntymättä, kun autenttisuuden sijaan korvahuomiota haetaan muiden raidoilla ratsastamalla. Mitä tästä ajasta jää Radio Novan kaltaisten betonoituja biisejä kuunteluttavien kanavien soittolistoille (sikäli mikäli radion konsepti enää kiinnostaa hamassa tulevaisuudessa)? Edes ärsyttävät kesähitit eivät jää kanavien vakio- tai sesonkirotaatioon, sillä muun maailman menon tavoin musiikkibisneksessä tahti tuntuu kiihtyneen ja tuotteet haiskahtavat kertakäyttöisemmiltä.

Menneitä on kaiveltu viime vuosina myös viihdeteollisuudessa. Elokuvateattereihin on marssitettu sellaisia ysäripläjäyksiä kuin Kyllä isä osaa ja piirroselokuvan pohjalta tietokoneanimoitu Leijonakuningas.

Eikä nostalgiahurmos jää siihenkään, vaan ”yleisön pyynnöstä” -argumenttiin on turvauduttu kaikkialla muuallakin elintarviketeollisuudesta lähtien. Valio palautti Fanny-vanukkaat kauppojen hyllyille, joskin sieltä ne vähin äänin myös poistuivat. Kannattavammalta on vaikuttanut tuttujen makumaailmojen lainaaminen mitä moninaisimpiin tuotteisiin. Annapa joku esimerkki tuotteesta, johon ei olisi koitettu sovittaa Pätkiksen tai Vihreiden kuulien makua.

Miksei siis oltaisi aivan throwback-päissään, etenkin kun teknologia mahdollistaa mitä monimutkaisempia asioita? Lienee vain ajan kysymys, että voimme VR-lasit päässä sukeltaa takaisin vaikkapa eilispäivän Loimaaseen. Historiallisesti merkittävissä kohteissa virtuaalimatkailua vähän jo tarjotaankin, mutta olisipa vinkeä päästä aikamatkalle esimerkiksi Mäenpään sillan viereen ”rengaspuistoon”, jossa sijainnut keinu oli huiminta, mitä kersana tiesin.

Jos takaumia voisi nauttia kaikin aistein, lähtisin hetimmiten Loimaan musiikkiopiston tiloissa sijanneeseen kirjastoon ja aikaan, jolloin äänikirjat tarkoittivat c-kasettia ja kuvakirjaa. Tätä pyhää kaksinaisuutta säilytettiin muovitaskussa, jonka tahmeuden ja tuoksun kokisin mielelläni vielä kerran. Sellaisella nostalgiatripillä mielestään voisi helposti karistaa kaiken nykyajan tahmeuden.

Katriina Reijonen