Kesälomalla voi tapahtua mitä vaan. Tänä vuonna vuosien tauon jälkeen pääsin maistamaan, millaista elämä olikaan nuorena. Sehän oli villiä, vapaata ja vailla velvollisuuksia. Sellaisista tunnelmista sain nauttia kahtena viikonloppuna, kun vierailin opiskeluaikojen ystävieni luona Helsingissä.
Kun aloitin opiskelijaelämän aikanaan Jyväskylässä, muutin ensin soluasuntoon, jossa meitä asusti neljä nuorta naista. Kukin meistä opiskeli tahoillaan, mikä toi mukavan lisämausteen yhteiseloon. Toisinaan elomme oli niin tiivistä, että aikaa tuli vietettyä enemmän asuin- kuin opiskelijatovereiden kanssa. Etenkin yhdestä kämppiksestä sain elinikäisen ystävän, ja hänen luonaan juuri kyläilin toisella reissullani pääkaupunkiin. Viimeisestä vierailusta olikin kulunut jo tovi, ja silloin molemmilla pyöri helmoissa pienet ihmistaimet.
Nyt kun hiekkalaatikon reunat olivat jääneet taakse, palasimme siihen, mihin aikanaan jäimme: pitkiin ja syvällisiin keittiönpöytäkeskusteluihin sekä hyvään viiniin. Mutta, mahtui perjantai-iltaamme muutakin: suuntasimme askeleemme kaupungille ja siellä kuuluisan Mummotunnelin tunnelmaan. Nimensä mukaisesti Mummotunneli – eli anniskeluravintoloita täynnä oleva sisäpiha – oli suunnattu meille keski-iän saavuttaneille ja sitä vanhemmille. Moni muukin tuntui löytäneen nuoruutensa uudelleen. Etenkin kun esiintymislavalle asteli Suomen ehkä kuumin rockmummo Virve Rosti Freemanin ja Menneisyyden vangit -yhtyeensä kanssa, meno lavan edessä oli kuin takavuosien kultaisina päivinä. Ikä ei painanut jaloissa, eikä sinä iltana velvollisuudetkaan.
Moni opiskelupaikan saanut nuori etsii parhaillaan asuntoa uudelta paikkakunnalta. Jo vuosia opiskelijat ovat halunneet muuttaa mieluummin yksiöihin kuin soluasuntoihin (Yle 23.7.). Petteri Orpon hallituksen keväinen päätös siirtää opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä pienentää heidän asumistukeaan useilla kymmenillä euroilla. Helsingissä pudotus on vieläkin suurempi. Ensi vuoden elokuussa voimaan astuva muutos tulee todennäköisesti lisäämään soluasuntojen suosiota, kun opiskelijoiden jo valmiiksi pieni pussi laihtuu entisestään.
Yhteisasumisessa on kuitenkin puolensa. Parhaimmassa tapauksessa soluasunto tarjoaa ensimmäisen sosiaalisen verkoston, joka helpottaa sopeutumista vieraassa kaupungissa. Elämänpiiri on myös laajempi, kun pääsee tutustumaan muihinkin kuin vain oman alansa opiskelijoihin. Solussa kun humanisti saattaa tutustua tulevaan ydinfyysikkoon tai matemaatikko lastentarhanopettajaksi opiskelevaan. Ja kuten oma esimerkkini osoittaa, joskus mukaan tarttuu myös elinikäinen ystävyys. Sellaista ei elämä ihan joka käänteessä tarjoakaan.