Kauhanojan kyläyhdistyksen sihteeri Johanna Kujala ajattelee, että matonpesupaikka on pieni mutta tarpeellinen osa kylän elämää. Kuurausmahdollisuus voi myös toimia käyntikorttina ja tuoda kylälle muualla asuvia. Kauhanojalla mattojaan käyvät pesemässä ainakin ypäjänkyläläiset.
– Mattojen pesu on yhteisöllistä, sillä samalla voi jutella muiden kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin.
Kylän edellinen matonpesupaikka sijaitsi Vanhan Hämeentien varrella Novidan omistamalla alueella. Kun sen käytöstä poistamista suunniteltiin, Kauhanojan kyläyhdistys tiedusteli kaupungilta mahdollisuutta saada pesupaikka uimarannalle Katinhännäntien varteen.
Asia järjestyi hyvässä yhteishengessä kaupungin ja kyläyhdistyksen kesken. Kauhanojalaiset talkoilivat pohjat pesu- ja kuivauspaikoille, kaupungin väki hoiti asennustyöt.
– Altaat ovat vanhat, mutta puuosat uusittiin ja metalliosia maalattiin. Mankeli on sama kuin vanhassa paikassa. Sen on 20 vuotta takaperin kylän mies tehnyt, ja oli tärkeää saada se tänne, Kujala paljastaa.
Siltaremontti vaikutti Katinhännäntien varressa olevan uimarannan käyttöön jonkin verran, mutta nyt remontti on valmis ja ranta ahkerassa käytössä.
– Kun tästä ajaa ohi, niin usein joku on uimassa tai kalastamassa.
Kujala toivoo, että rannasta ja matonpesupaikasta olisi iloa kaikille ja paikat säästyisivät ilkivallalta. Sitäkin on esiintynyt. Etenkin rannalla oleva pukukoppirakennus on kokenut kovia, mutta viime kesänä rakennus pintaremontoitiin. Uimarantaa ehostettiin tänä keväänä tuomalla rannalle uutta hiekkaa.
– Paikan yleisilme on nyt siisti, Kujala summaa katsellessaan kauhanojalaista kesäkeidasta.