Aurajokivarsikirppisrallissa kierrätettiin kirppishinnoilla

0
Van Nguyen (oik.) maistatti valmistamiaan kevätrullia. Vampulalainen Mirva Jokinen vakuuttui mausta ja osti satsin kotiin.

ORIPÄÄ Viikonloppuna laitettiin jo viidettä kertaa tavara kiertämään Aurajoen varrella kirppisrallissa. Keli suosi osallistujia ja väkeä oli runsaasti liikkeellä 20 kohteessa Pöytyän Riihikoskelta Loimaan Niinijoelle.

Tapahtuman järjesti ensimmäisinä vuosina Oripäässä toiminut kirpputori. Mona Joenperä istui yhdistyksen hallituksessa ja ehdotti muualla hyvän menestyksen saanutta kirppisrallia myös Oripäähän.

– Kun kirppis loppui muutama vuosi sitten, otin Aurajokivarsikirppisrallin järjestelyt omaan hoitooni.

Kohteita kirppisrallissa on vuosittain maksimissaan 20. Osassa kohteissa on useampia myyjiä.

– Olen itse testannut kohdemäärän ja 20 on maksimi. Kohteissa on paljon katsottavaa, siellä nähdään myös muita ja vaihdellaan kuulumisia.

– Kohteista ainoana joka vuosi on ollut mukana Luikistonkulman kirppis Niinijoella, jossa on paikalla useampi myyjä, Joenperä muistelee ja jatkaa, että tänä vuonna on ajellessa saanut nauttia uudesta asfaltista, joka on Riihikoskelta Oripäähän asti.

Suosittu kohde on ollut perinteisesti Tuulan kahvila Lennonpellontiellä. Oripäässä Tuula Rintalan herkkuja saatiin ennen maistella ravintolassa. Kirppisrallissa hänen leipomansa pitkot, pullat ja limput olivat jälleen kaikkien saatavilla. Eläkeläisellä ei ole aika tullut pitkäksi.

– Olen ollut kesätöissä keittämässä lapsille ruokaa, Rintala kertoi hymyillen kuulumisiaan kahvilassa touhuamisen lomassa.

Kahviossa uutta oli myös vietnamilainen tvisti. Joenperä ystävystyi heinäkuussa Loimaan kirpputorilla Loimaalle muuttaneen Van Nguyenin kanssa. Nguyen myi miehensä kanssa vietnamilaiseen tyyliin valmistamaansa mustikkahilloa sekä kevätrullia.

Vampulasta kirppisrallia olivat lähteneet kiertämään Pekka Peltola ja Mirva Jokinen.

– Olemme käyneet täällä ennenkin ja kierrämme paljon kirpputoreja, pariskunta kertoi.

Peltolalle kevätrullat ovat tuttu ruokalaji Aasian matkoilta ja niitä lähti kotiinkin.

– Tämä on hienoa seutua, on kiva kiertää näitä kohteita. Suomi on täällä pikkuteiden varrella. Meillä on Suomessa niin paljon hienoja paikkoja, työnsä vuoksi maailmalla asunut ja maailmaa paljon kiertänyt Peltola kehui.

– Hienoa, kun joku jaksaa järjestää tällaisia, Jokinen kiitteli.

Kirppisrallissa ostettavaa löytyi kaikenlaista sata vuotta vanhasta pyykkikoneesta lasten vaatteisiin ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Kirjaston pihalla ystävykset Nina Savinen Pöytyältä ja Krista Mattson Hirvikoskelta kertoivat tuoneensa myyntiin kaikkea mahdollista, mitä mummolasta oli tyhjennetty.

– Lasten lelut ovat menneet hyvin kaupaksi, Savinen kertoi lauantain kysynnästä.

Tarmo Kankareen pihassa juttu luisti ja tavara vaihtoi omistajaa. Aikoinaan paljon huutokauppoja kiertänyt Kankare oli tyhjentänyt vanhan kiinteistön kätköistä aarteita myyntiin.

– Enää en käy huutokaupoissa. En voi olla ostamatta halvalla hyvää, Kankare nauroi.

– Olen tällainen sosiaalinen luonne, niin en ole hinnoitellut tavaroita valmiiksi. Saan jutella, kun asiakas kysyy hintaa. Ja katson tietysti aina, kuinka alhaalla isännän tasku roikkuu, huumorimies naurahti pilke silmäkulmassa.

Hevostarvikkeita ja naisten ratsastusvaatteita kaipaaville Outi Pinnioja oli pystyttänyt paratiisin. Ratsastusasuja, -saappaita ja -tarvikkeita, jopa satuloita löytyi monipuolisesti.

– Minulla on ollut hevosia ja olen ollut liian aktiivinen shoppailija, Pinnioja kertoi.

Amos Ruotsalainen teki Kankareen kanssa kaupat nyrkkeilysäkistä. Taekwondoota harrastava nuori mies saa nyt treenattua kotonakin. Isosisko Pinja Ruotsalainen on muuttamassa opiskelemaan Turkuun. Kirppisrallista hän löysi muun muassa maljakon sekä vaelluskengät.

– Lähdemme koulun kanssa maantiedon kurssilla tutkimaan ikiroutaa Pohjois-Ruotsiin, hän iloitsi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän