Elämme yhteiskunnassa ja maailmassa murroskautta, jossa epävarmuus, levottomuus ja ennustamattomuus ovat lisääntyneet. Myös lapsiin ja nuoriin nämä samat ilmiöt ja tuntemukset heijastuvat. Samaan aikaan monen mielestä vanhemmuus on ohentunut. Osalle lapsista ja nuorista valitettavasti koti ei ole enää paikka, josta voi saada voimavaroja ja tukea omaan elämään ja toimintaan.
Kuitenkin lapsilta ja nuorilta vaaditaan yhä enemmän psyykkistä joustavuutta ja kykyä löytää erilaisia sopeutumiskeinoja ja voimavaroja kestääkseen arjen vastoinkäymisiä ja erilaisia stressitekijöitä. Psyykkisestä joustavuudesta käytetään käsitettä resilienssi, jota on viime vuosina paljon tutkittu. Resilienssi näyttäytyy selviytymiskykynä, sitkeytenä tai toipumiskykynä silloin kun elämässä on vastoinkäymisiä, pieniä tai suuria. Alun perin resilienssiä alettiin tutkia vaikeiden- tai traumaattisten tilanteiden yhteydessä. Miten ihminen niistä selviytyy ja toipuu? Millaiset keinot auttavat selviytymisessä?
Tutkimusten mukaan monet lapset ja nuoret kokevat koulun ja opiskelun entistä kuormittavampana ja stressiä aiheuttavana. Myös osa lapsista kokee yhä kiusaamista. Toisaalta koulu myös kehittää resilienssiä ja opettaa mielentaitoja sekä tarjoaa erilaisia resursseja lapselle ja hänen perheelleen, esimerkkinä vaikkapa oppilashuolto. Lasten resilienssin katsotaan syntyvän häntä ympäröivien suhteiden kautta. Se kehittyy monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Näistä tärkeimpiä ovat vanhempien ja perheen tarjoama tuki ja huolenpito, vanhempien vanhemmuustaidot, koululta saatava tuki, kaverisuhteet ja muualta saatava sosiaalinen tuki. Esimerkiksi jokin lapsen harrastus tai urheiluseuratoiminta voivat merkittävällä tavalla vahvistaa lapsen resilienssiä. Samalla nämä suhteet ovat lapselle voimavaratekijöitä.
Tärkeää on tiedostaa, että vastoinkäymiset vaikuttavat meihin yksilöinä eri tavoin. Joku ahdistuu voimakkaammin kuin toinen vastoinkäymisestä tai stressiä aiheuttavasta tekijästä. Samoin toipuminen tai palautuminen voi olla hitaampaa. Resilienssissä voi jopa sisarusten kesken olla huomattavia eroja. Eroja selittävät muun muassa neurobiologiset tekijät, temperamentti ja varhaiset vuorovaikutussuhteet lapsen ja vanhempien välillä. Hyvin kehittynyt resilienssi näkyy lapsessa tai nuoressa mielentyyneytenä, uskona omiin kykyihin, toiveikkuutena, sinnikkyytenä sekä mitä ilmeisemmin parempana mielenterveytenä.
Koulussa lasten resilienssiä voidaan tukea positiivisella pedagogiikalla, myönteisellä opettaja-oppilas vuorovaikutuksella, lasten tunnetaitoja kehittämällä sekä osallistavia että yksilöllisiä työtapoja käyttämällä. Lasten vanhempien tulisi ymmärtää, että voimme parhaiten tukea lapsia ja nuoria koulutyössä vanhempien ja koulun hyvällä ja rakentavalla yhteistyöllä. Lasten ja nuorten hyvinvointi on molemmille tärkeä ja yhteinen tavoite.
Ilkka Uusitalo
Kasvatustieteen tohtori, työyhteisökouluttaja