Luontoa rasiaan

0
LL arkisto/Kari Koskinen

Suomesta tuli vuonna 2017 ensimmäinen maa maailmassa, joka virallisesti liputti luontonsa kunniaksi. Viime vuonna Suomen luonnon päivä elokuun viimeisenä lauantaina vakiintui liputuspäiväksi.

Liputuksella voi kertoa, miten tärkeä suomalainen luonto on. Valitettavasti kasvit, puut, linnut, pölyttäjät ja esimerkiksi muut siivekkäät – raakkujakaan unohtamatta, eivät pelkästä liputuksesta kostu. Muutakin tarttis tehrä.

Kun päivää on aiempina vuosina vietetty, suomalaiset ovat intoutuneet keksimään vaikka minkälaisia tapoja juhlistaa päivää. Joku nukkuu yön ulkona, joku poimii marjoja ja leipoo päivän kunniaksi piirakan, ja joku intoutuu lähtemään kansallispuistoon saakka luonnon helmaan.

Päivän voi pyhittää vaikka uuden oppimiselle – ja aloittaa vaikka Loimaan Lehden Osoita tietosi -kysymyksiin (LL 31.8.) vastaamisesta. Ne ovat tällä viikolla luontoaiheisia.

Luonnon päivää puuhaavat monet suomalaiset yhteisöt ja järjestöt Metsähallituksesta Suomen Latuun ja myös nämä ovat tuottaneet ideoita päivän vietolle. Miksi et olisi kuin säveltäjä Jean Sibelius, joka kantoi aina taskussaan pientä rasiaa, jossa oli pala suomalaista metsää? Sitä hän kuulemma musiikkia luodessaan välillä nuuhki. Tiedä millaisia inspiroitumisia sinä saat, kun keräät itsellesi oman Sibeliusboksin!

Lähiluontoa tulitikkurasiaan ja kodin saa aina mieleen, vau. KU

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän