Merkittävä lahjoitus Loimaalle – tai oikeastaan kaupunkilaisille

0
Hannes Mikkola on kerännyt Alpo Jaakolan taidetta jo parikymmentä vuotta.

Olisivatko peräisin Syväsen tai Kurpan konepajalta, Hannes Mikkola pohtii taiteilijaprofessori Alpo Jaakolan Ihmishahmot -veistoksen metallipalojen alkuperää. Sellaista hän on kuullut, että joltain loimaalaiselta pajalta ne on saatu, mutta tarkempi tieto puuttuu.

Muutaman sentin paksuisesta metallilevystä on aikoinaan ehkä leikattu pajan tuotteisiin tarvittuja kappaleita ja levystä taiteilijaprofessori on koonnut monimutkaiselta koneelta näyttävän patsaan.

Ihmishahmot muutti jo Loimaan kaupungintaloon Ylistaronkadulle ja lisää teoksia matkaa Hannes Mikkolan kotoa lähiaikoina muihin kaupungin tiloihin. Loimaalaissyntyinen, mutta uraa muualla muun muassa hotelli- ja ravintola-alalla tehnyt Hannes Mikkola lahjoittaa kaupungille kolmisenkymmentä Alpo Jaakolan teosta.

Lahjoituksen ehtona on, että teokset päätyvät nimenomaan esille. Toiveita sijoituspaikoistakin hän on esittänyt.

– Metsämaan kansakouluun ainakin yksi. Siellä olen kouluni aloittanut.

Lisäksi yksi yhteiskoululle ja kauppaopistolle myös, sillä nekin ovat olleet hänen opinahjojaan.

– Yhdeksän kymmenestä taideteoksesta on jossain varastossa, hän harmittelee kaikkien maailman taideteosten puolesta.

– Kun on köyhistä oloista kotoisin, Hannes Mikkola selittää haluaan kerätä ja omistaa asioita.

Talo on erityisesti taidetta ja kirjoja täynnä.

– Toisaalta en ole rahaa juurikaan muuhun käyttänyt. Vaatteetkin ovat 1990-luvulta ja Avara luonto -tv-ohjelma riittää matkusteluksi.

Kaikkiaan eri taiteilijoiden tauluja on nelisensataa ja Jaakoloiden tilalle on katsottuna jo sopivia muita teoksia. Paikallisia nekin. Ainakin Erkki Poson kolme naishahmoista maalausta nimittäin nostetaan yläkerran nyt Jaakolaa täynnä olevan huoneen seinille. Kyseinen taiteilija on kotoisin ihan läheltä Mikkolan kotia.

– Kirjoja on 140 hyllymetriä. Niistä en luovu, tosin kukaan ei varmaan niitä tänä päivänä huolisikaan.

Sekin on Hannes Mikkolalla käynyt mielessä, miten ihmiset lahjoittamisen näkevät.

– Olenko julkisuudenkipeä vai epäitsekäs, hän arvelee monen pohtivan.

Lahjoittamiseen on tarvinnut kypsyä ja vaikka Jaakolan teosten lainaamisesta ja lahjoittamisesta on vuosia sitten jo ollut Loimaan kaupungin kanssa joitakin keskusteluja, vasta nyt hän on valmis niistä luopumaan.

Vain kolme hän jättää itselleen.

Hannes Mikkolalle oli tärkeää, että hänen pojalleen lahjoittaminen sopi.

Sattumalta haastattelupäivänä isänsä luona vierailulla ollut Ville sanookin, että isä on vapaa tekemään miten haluaa.

– Aivojen ja sydämen näkökulmasta tuntuu loogiselta, että teokset palautuvat Loimaalle. Olen ylpeä, että hän kykenee luopumaan teoksista. On minulle arvokkaampi opetus ja lahja, että hän antaa ne muille nautittavaksi. Se on esimerkki siitä, että ihmisen kuuluu saada paljon, mutta antaa enemmän.

Jaakolan teokset ovat Hannes Mikkolan mukaan peräisin muutamalta tutulta taidekauppiaalta ja niitä on kulkeutunut Kojonperään myös perikunnilta ja jopa kirpputoreilta viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.

Perimmäinen syy kerätä Alpo Jaakolan teoksia on ollut juuri taiteilijan loimaalaisuus.

Keväällä hän lahjoitti sairaalassa aikoinaan puhelinvaihteessa työskennelleen Alpo Jaakolan veljen vaimon muotokuvan Loimaan sairaalalle ( LL 14.3.).

– Haluaisin, että ihmiset pystyisivät miettimään muutakin kuin aineellisia etujaan, ja että mielessä olisi muutakin kuin menestys. Elämme maailmassa, jossa joillekin kymmenien miljardien eurojen omaisuus ei riitä, vaan ahnehditaan aina vain lisää. Surullista ja vaarallistakin kehitystä, hän huokaa.

– Kuitenkin juuri taide ja kulttuuri ovat ne asiat, jotka ovat ihmistä eteenpäin vieneet ja edistäneet ihmisen ajattelua.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän