Puhtaan energian hinta

0

Onkijoenkulman aurinkovoimalahanke on vuodenvaihteesta kasvanut merkittävästi (s. 6). Lukijat ovat ottaneet tämänkin hankkeen tiimoilta useaan otteeseen lehteen yhteyttä ja kieltämättä hankkeista nousee esiin monia kysymyksiä. Kun hankkeet etenevät nopeasti, erityisesti alueiden asukkaat kokevat, että he eivät meinaa pysyä perässä – yksittäisinä ihmisinä ja naapurustoina on työlästä selvittää, mitä voimalan tulo merkitsisi ja mihin kaikkeen ja miten se elämään vaikuttaisi.

Kaikkiin kysymyksiin ei ole energiayhtiöilläkään ollut vastauksia.

Nimby, eli ”ei minun takapihalleni” -ilmiöstä tuskin on kyse, niin tärkeäksi ilmastoystävällisen energian tuotanto koetaan yleisesti. Voimaloiden paikkaa määrittävät luonnollisesti kaavat, mutta myös esimerkiksi se, miten ne sijoittuvat voimajohtoihin nähden. Tärkein kysymys kuuluukin, missä voimaloiden olisi järkevintä ja vähiten haitallista olla?

Energiayhtiölle hanke voi olla yksi tusinassa, mutta alueen asukkaille koti ja sen ympäristö on ainutlaatuinen. Mielipahan, ja jopa järkytyksen kodin viereen tulevien voimaloiden johdosta moni voi tykätä kuitata ”tunteellisuutena”, mutta huoli kiinteistöjen arvon alenemisesta paneelipeltojen vuoksi on vaikeammin mitätöitävissä.

Voimaloiden naapureille puhtaan energian hinta voi olla korkeampi kuin monella muulla. Talo kun on monelle elämän kallein ostos.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän