”Ilman tärkeän kolmannen sektorin panosta meidän sosiaali- ja terveyspalvelut eivät toimisi.” Näin sanoi hallituksen muodostaja, nykyinen pääministeri Petteri Orpo vielä viime kesänä. Poliittisen uransa varrella Orpo on puhunut toistuvasti sotejärjestöjen tärkeydestä. Nämä puheet tehtiin tyhjiksi kuluvan vuoden huhtikuun kehysriihessä, kun hallitus päätti leikata pois kolmanneksen sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta.
Jokainen, joka on toiminut joskus yhdistyksessä, tietää, että yhdistykset ovat muutenkin ahtaalla. Vapaaehtoisia toimijoita on koko ajan yhä vähemmän eikä rahoitus vastaa nousevia toimintakuluja. Samaan aikaan tarve sosiaali- ja terveysjärjestöjen tuottamille palveluille kasvaa koko ajan. Yhdistykset auttavat usein hyvin heikossa asemassa olevia ihmisiä, jotka eivät saa apua julkisesta palvelujärjestelmästä. Palveluiden tarve ei vähene, vaikka rahoitusta leikataan, päinvastoin yhdistysten toimintaedellytysten heikentäminen lisää julkiseen palvelujärjestelmään kohdistuvia vaatimuksia.
OECD laski vuonna 2018, että mielenterveysongelmat maksavat Suomelle 11 miljardia euroa joka vuosi. Suurin osa tästä summasta ei ole palveluiden kustannuksia vaan ennen kaikkea sosiaaliturva- ja työmarkkinakustannuksia. Näitä kustannuksia ei vähennetä leikkauspolitiikalla vaan panostamalla ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen, juuri niihin tekijöihin, jotka ovat järjestöjen ydinosaamista.
Yhteiskunnan tuki yhdistyksille on monikanavaista, ja rahoitus perustuu paitsi suoriin tukiin, myös palveluhankintoihin. Yhdistykset ovat mestareita kohderyhmän tuntemuksessa, ja usein ne pystyvätkin tuottamaan palvelun tuloksellisemmin ja pienemmillä kustannuksilla kuin julkinen sektori. Näin ollen Varhan päätös irtisanoa työttömien kuntouttavan työtoiminnan sopimukset loimaalaisten työttömien yhdistysten kanssa (LL 25.6.) on erikoinen.
Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, ja sen järjestäminen on Varhan vastuulla. Jos palvelun järjestämisessä epäonnistutaan se ei kuitenkaan aiheuta suoria kustannuksia Varhalle vaan työmarkkinatuen kuntaosuus jää edelleen työttömän kotikunnan maksettavaksi. Odotettavaa on, että myös epäsuorat kustannukset yhteiskunnalle kasvavat.
Huoli loimaalaisista työttömistä on saanut aikaan myös kuntalaisaloitteen, joka on allekirjoitettavissa kuntalaisaloite.fi-palvelussa. Muistetaan me paikallisesti tukea yhdistyksiämme vaikka valtion ja hyvinvointialueen taholta ei arvostusta löydykään.
Maarit Koivisto
aluevaltuutettu (vas.)