Loimaa
Marianne Rovio
Linnut ja luonto ovat olleet loimaalaisen Juha-Matti Jokisen elämässä läsnä jo 15-vuotiaasta. Jokiselle tuli keväällä täyteen 30 vuotta harrastuksen parissa, ja tänä vuonna hän sai täyteen myös kaikki Suomen pesimälajit.
– Yläkoulussa biologian opettaja innosti tarkkailemaan lintuja. Kerran saimme mahdollisuuden yläasteella mennä lukion biologian opettajan ja lintubongarin Esa Karhilahden kanssa Jokioisten Lintupajun lintutorniin. Ja se oli menoa, Jokinen muistelee.
Jokinen kertoo innostaneensa puolestaan kaksi pikkuveljeä mukaan, minkä jälkeen teinipojilla alkoi kova polkupyöräralli ympäri Loimaata, kun lintuja piti päästä tarkkailemaan. Sitten ajokortin myötä retket pitenivät ja luonnon havainnoinnin lisäksi mukaan tuli varsinainen bongaus, jolloin he lähtivät varta vasten harvinaista lintua katsomaan.
– Harrastus on vienyt paikkoihin, joihin muuten ei ehkä olisi tullut mentyä. Muistan huikeat venematkat ulkosaaristossa ja soutuveneretken Pohjanmaalla paikallisen miehen kyydissä. Tietenkin monet kastumiset ja palelemiset kuuluvat myös asiaan, hän naurahtaa.
Bongarit keräävät lintulajeja. Jokisen mukaan bongareille tärkeimmät ovat elikset eli elämänpinnat, joita saadaan lintulajista, jota ei ole itse koskaan aikaisemmin havainnut Suomessa.
– Itselle niitä on kertynyt 366 näiden 30 vuoden aikana. Sitten lasketaan kalenterivuoden aikana havaitut lajit, joita minulla on tällä hetkellä 245 lajia. Omalla pihalla Mellilässä olen havainnut kaikkiaan 135 lintulajia.
Innostuttuaan luontovalokuvaamisesta hän on laskenut myös kuvaamansa lintulajit, joita hänellä on viiden vuoden ajalta yhteensä 250.
– Luonnossa ja linnuissa parasta on kai se, että niitä löytyy joka puolelta ja opittavaa ja ihailtavaa riittää joka retkellä. Luonnosta löytyy muutenkin aina jotain uutta tutkittavaa, jos omaa uteliaan mielen, hän pohtii ja kertoo myös perhosten liihotelleen hiljalleen mukaan hänen luontoharrastukseensa.
Oman lintuharrastuksen myötä hän on huomannut, miten myös Loimaalla linnusto on 30 vuodessa muuttunut yllättävän paljon.
– Esimerkiksi 90-luvulla yleistä peltosirkkua havaitsee enää harvoin, mutta toisaalta peltopyytä näkee nykyisin enemmän. Myyräkantaa kurissa pitävä tuulihaukka oli vielä 90-luvun lopulla harvinainen pesijä, mutta nyt niitä varten rakennettujen pönttöjen ansiosta sen lekuttelua saa ihailla usein ja laji on elinvoimainen, Jokinen sanoo.
Jokisen mukaan turkinkyyhky on tehnyt viime vuosina hidasta paluuta Loimaan keskustassa.
– Ehkä näkyvin muutos on keväiset hanhiparvet. Vielä 2000-luvun alussa piti lähteä Satakunnan suuntaan nähdäkseen pohjoiseen matkalla olevia hanhia tankkaamassa. Muuttoreiteissä on tapahtunut muutoksia, ja Loimaan pelloilla levähtää keväisin jopa monituhatpäisiä hanhiparvia, joista löytää useita lajeja.
Loimaan peltomaisemat ovat Jokiselle tuttuja linturetkiltä.
– Syksyisin peltoaukeilta löytyy usein sini- ja ruskosuohaukkoja ja välillä myös harvinaisempia arosuohaukkoja myyräjahdissa. Loppusyksyllä pelloilla kiertelee joskus suuriakin peippo- ja järripeippoparvia, ja mukana saattaa olla tiklejä, vihervarpusia sekä urpiaisia.
Jokisen mukaan juuri nyt syksyllä on hyvä aika opiskella monien muuttolintujen kutsu- ja lentoääniä, joiden avulla lajit tunnistaa usein helposti.
– Näitä ovat varsinkin kirviset, rautiainen, peippolajit ja kiuru. Loimaan pelloille jää talvehtimaan usein piekanoja, joka on hiirihaukan pohjoinen lähilaji. Valtavan kokoinen merikotka on loppusyksyisin melko tavallinen näky pelloilla tai kaartelemassa taivaalla, hän vinkkaa.