Viime vuonna 74-vuotiaana edesmenneen Irja-Marja Luodon muistaa moni Alastarolta ja esimerkiksi Hurrikaanin otteluista. Niissä hän kannusti raivokkaasti erityisesti loimaalaisjoukkueen riveissä pelannutta Jesse Mäntylää.
Muistan hänet jo 1990-luvulta, kun hän kävi asiakkaana alastarolaisessa kaupassa, jossa olin töissä. Hänellä oli kirkas ja kova ääni ja kovin äänekäs nauru.
Tuskin moni tiesi, mikä hänen vammansa oikeastaan oli, mutta moni varmasti luonnehti häntä jotenkin erilaiseksi.
Hänen edunvalvojanaan toiminut Helena Lehto kertoo, että Irja-Marja huomasi itsekin erilaisuutensa, ja pohti usein, että miksi ei ole kuin toiset. Koulussa Irja-Marja jäi joskus luokallekin, Helena Lehdon mukaan kuitenkin ennemminkin puheongelmiensa kuin ymmärryksensä vuoksi. Matematiikassa Irja-Marja oli lapsuuden leikkikaverinsa mukaan jopa esimerkiksi etevä.
Irja-Marja Luodon tavaroita on käyty hänen kuolemansa jälkeen pikkuhiljaa läpi ja niiden joukosta Helena Lehto löysi hänen kirjoittamansa ”Ole vammaisen ystävä”-runon. Se on ehkä tarkoitettu joko meille lehteen lähetettäväksi tai ainakin julkaistavaksi, sillä siinä oli myös nimimerkki ”Terveys on suuri asia”.
Älä töllötä, älä tuijota,
katso vaan ihan tavallisesti.
Ole vammaiselle ystävä,
ota hänet omaan maailmaasi.
Auta häntä tuntemaan itsensä ihmiseksi.
Älä matki pakkoliikkeitä
tai vaivalloista puhetta.
Älä mieltä vammaisen enää mustuta
vajavaisuuksillaan pelleillen,
siihen sinulla ei ole oikeutta.
Jos tilaisuus on, mene juttelemaan
ihan tavallisista asioista vaan.
Ei turhaan säälitellä saa,
koska se oloa vain masentaa.
Kunnioita elämääsi, terve ihminen,
kaikki itsestään selvää ole ei.
Helppoa ei ole elää maailmassa vammaisen.
Tämä ei ole turhaa puhetta,
sillä onnettomuus sinuakin saattaa kohdata.
Ymmärrät, terveytes on suuri asia,
sitä mikään maailmassa ei voi korvata.
Siksi myöskin ajattele lähimmäistäs
vammaista,
että häntä muistaisit ystävyydellä kohdella.
Paljon jää puhumatta, ja sitten joku päivä on liian myöhäistä. Paljon puhutaankin, mutta aina emme toisiamme ymmärrä, emmekä ehkä osaa kuvailla ajatuksiamme tai tunteitamme toisille niin kuin haluaisimme.
Aina emme edes uskalla niistä kertoa. Mitä muut sanoisivat, miettii moni meistä. Kipeimpiä asioita rohkenemme tuskin myöntää edes itsellemme.
Se ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, etteikö ajatuksia ja tunteita olisi. Irja-Marjan runo on siitä hyvä muistutus.
Kati Uusitalo
Kiitos Helena Lehdolle runosta ja elinikäisestä ystävyydestä Irja-Marjan kanssa.