Huittinen eroaa Novidasta

0

LOIMAAN SEUTU Huittisten kaupunki eroaa toisen asteen koulutusta tarjoavasta Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymästä (LSKKY), kun valtuutettujen toimikausi päättyy kesäkuun alussa ensi vuonna.
Maanantaina kokoontunut Huittisten kaupunginvaltuusto päätti asiasta äänestyksen jälkeen äänin 23–12.
Viranhaltijavalmistelussa perustellaan eroamispäätöstä muun muassa sillä, ettei Novidan jäsenyydellä ole Huittisille erityistä omistajapoliittista intressiä, vaikka se oppilaitoksena palvelee hyvin myös osaa huittislaisista nuorista. Huittisten kaupunki on jäsenenä kolmessa toisen asteen koulutuskuntayhtymässä, mikä on kaupungin kokoon ja nuorten määrään suhteutettuna paljon. Lisäksi se järjestää lukiokoulutusta.

LSKKY ylläpitää Novidan ammattiopistoa ja lukiota. Ammatillisen koulutuksen toimipaikat sijaitsevat Liedossa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Lukio toimii Loimaalla.
Koulutuskuntayhtymän johtava rehtori Petri Lähde kertoo, että huittislaiset nuoret voivat jatkossakin opiskella Novidassa. Hän arvioi Huittisten eron vaikuttavan Novidan toimintaan sitä kautta, että Huittisten edustus jää pois kuntayhtymän elimistä ensi kesän jälkeen.
Huittisten kaupunginvaltuuston esityslistalta ilmenee, että eroavalle jäsenkunnalle palautetaan sen osuus peruspääomasta, joka on Huittisten tapauksessa runsaat 144 000 euroa, sekä suhteellinen osuus liittymisen jälkeen muodostuneesta nettovarallisuudesta.
Koulutuskuntayhtymällä on yhdeksän jäsenkuntaa. Jäsenkunnat omistavat ja hallitsevat kuntayhtymän omaisuutta ja vastaavat sen velvoitteista vahvistetun omistussuhteen mukaisesti. Huittisten omistus- ja vastuusuhde on ollut 5/133 -osaa, kun taas esimerkiksi suurimman jäsenkunnan eli Loimaan suhde on 60/133 -osaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän