”Kuka sitä nyt ei joenrantatonttia haluaisi”

0
Talon jäähdytys hoituu kattoon asennetuilla puhallinkonvektoreilla. – Itselle uusi juttu. Maalämpö tuo viileää vettä ja nuo sitten jäähdyttävät taloa, Niko Nieminen selittää.

LOIMAA Mallistoistahan ne kaikki ideat alkujaan löytyvät. Näin pohtivat Karsattilaan taloa rakentavat Niko Nieminen ja Jenna Kemppainen. Talovalmistajien kuvastoista pariskunnan silmiin osui u-kirjaimen muotoinen ehdokas, ja tulevan talon malli oli sitä myöden selvillä.

Muuten makuun sopivaa ratkaisua ei valmiista luonnoksista löytynyt, vaan kivitalon suunnittelu vietiin arkkitehdin pöydälle. Muutamaankin otteeseen.

– Jenna saneli ehdot ja sitten niitä luonnoksia muokattiin niiltä osin, mitkä eivät meitä miellyttäneet, Nieminen kertoo.

Eniten vääntöä arkkitehdin ja asiakkaiden välillä oli ikkunoiden määrästä. Valmiissa noin 180 neliön talossa on ikkunapinta-alaa sadan neliön verran. Alkuperäisissä suunnitelmissa ikkunoita oli niin paljon, ettei seinäpintoja olisi löytynyt riittävästi pistorasioille sisustussomisteista puhumattakaan.

– Alkujaan täällä ei mielestäni ollutkaan muuta kuin ikkunoita. Jos jotain voisi vielä muuttaa, niin vähentäisin ikkunoita edelleen. Sen näkee sitten kesällä, millainen pätsi näiden ikkunoiden sisällä on.

– Ai, ai! Tykkään, kun on valoa ja aurinkoa. Saa nähdä, paljonko tätä kommenttia sitten kadun myöhemmin, Kemppainen nauraa.

Ikkunat ovat tuottaneet muutakin päänvaivaa jo rakentamisen aikana. Keittiön ja sisäpihan välistä yksi isoista laseista on jouduttu lasivirheiden vuoksi vaihtamaan neljään otteeseen.

– Se kesti aina viisi päivää kunnes pamahti. Jos se nyt tämän talven kestää, niin ei se sitten enää hajoa. Ja onneksi reklamaatioihin on vastattu hyvin ja vaihdot suoritettu nopeasti, Nieminen huokaisee.

Tontin valinnassa yhtenä vahvana määrittäjänä oli, ettei aivan vieressä ole naapureita. Tontin pariskunta hankki vuoden 2021 keväällä, ja ennen sitä he olivat jo ehtineet tarkastelemaan muutamaa ei-niin-hyväksi osoittautunutta vaihtoehtoa.

– Sitten kun tämä tuli vastaan ja linkkasin tontin Nikolle, hän oli tehnyt tarjouksen jo ennen kuin tultiin tänne edes katsomaan. Eli paikka oli sitten jo päätetty, ja kuka sitä nyt ei joenrantatonttia haluaisi?

Rakentaminen aloitettiin viime vuoden huhtikuussa. Ennen sitä tontilta purettiin vanha saunamökki, ja Nieminen osti myös viereisellä tontilla sijainneen autioituneen talon, josta saatiin siirrettyä sähköliittymä uuteen taloon.

– Sillä ei enää ollut ollut mitään käyttöä, niin ostin pois, kun halvalla myivät. Periaatteessa tuli halvemmaksi ostaa se kuin uusi sähköliittymä.

Rakennustyö on sujunut mutkitta ja vauhdilla. Tällä hetkellä Nieminen kertoo töiden olevan edellä aikataulusta, ja lähiaikoina on jopa hieman hidastettu tahtia. Uusi talo on tarvittaessa jouluna valmis, sillä enää puuttuvat kivitasot, vessanpöntöt, väliovet, sauna ja joitain pienempiä juttuja.

– Maanrakennus on ollut haasteellisin vaihe, kun tämä on pelkkää savipeltoa. Mursketta ajettiin useita autollisia, tuotiin kymmenen tonnia harjaterästä, maahan lyötiin 13–20 metrisiä paaluja noin 700 metrin verran ja betonia meni yli 100 kuutiota. Maanrakennusliike Pauli Peiponen hoiti työt kiitettävästi.

Piha-alueen suunnitelmat ovat jo valmiina, ja niiden toteuttaminen on ensi kesän ohjelmassa. Etupiha päällystetään asfaltilla ja takapihan jokireuna pengerretään. Sen sijaan sisäpihan tulevaisuus on vielä hieman avoinna.

– Suunnitelma siitäkin on olemassa, mutta en ole ihan varma, haluanko tehdä sitä suunnitelman mukaan.

Rakennusalalla vaikea tilanne on jatkunut pitkään ja parannusta ennustetaan tapahtuvan vasta ensi vuonna.

– Jos jotain positiivista tästä rakennusalan tilanteesta haluaa löytää, niin töitä on niin vähän ja kilpailu tiukkaa, että on enemmän aikaa rakentaa omaa taloa, tasoite- ja maalaustöitä Uudellamaalla tekevä Nieminen toteaa.

Kemppainen ja Nieminen eivät näe rakentamisprojektin kuormittaneen parisuhdetta tai perhe-elämää 3- ja 5-vuotiaiden poikien kanssa liian rankalla kädellä. Tähän toimivana konstina on Kemppaisen mukaan ollut selkeä työnjako.

– Minun työni on nuo lapset, ja Niko näprää täällä työmaalla. Eli ihan tasajako.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän