Museo ei ole itsetarkoituksellinen instituutio. Se ei ole olemassa itseään varten. Päinvastoin museo palvelee monia. Paikalliselle yhteisölle se järjestää tapahtumia ja näyttelyitä sekä houkuttelee alueelle matkailijoita. Kun museo lisäksi on valtakunnallinen vastuumuseo, kuten Suomen maatalousmuseo Sarka, se pyrkii koko maan laajuisesti – ja miksei kansainvälisestikin – vaikuttavaan toimintaan. Saran näyttely-, tallennus- ja tietopalveluista hyötyvät kaikki suomalaiset, erityisesti toki ne, jotka ovat kiinnostuneet maatalouden historiasta tai joille maatalous ja maaseutu muuten ovat sydäntä lähellä.
Kun puhutaan museosta, täytyy muistaa, ettei se ole olemassa myöskään vain nykyihmistä varten. Sen tehtävänä on varmistaa, etteivät nyt jo kuolleiden sukupolvien kokemukset pääse unohtumaan ja että noista kokemuksista voivat ottaa opikseen paitsi nykyään elävät, myös tulevat sukupolvet. Museo kuljettaa yhteisönsä ja yhteiskuntansa kollektiivista muistia ajassa eteenpäin. Ilman sitä jäljelle jää vain kaiken kokemusperäisen tiedon pois pyyhkivä yhteiskunnallinen dementia.
Suureellisesti, mutta silti liioittelematta voi sanoa, että jokainen museo on olemassa jokaista koskaan elänyttä tai koskaan elävää ihmistä varten. Näin vaativa missio on ylivoimainen museoiden vähäisille resursseille. Siksi on onni, etteivät museot joudu toimimaan yksin. Niillä on monenlaisia kumppaneita, jotka osaavat arvostaa museoissa tehtävää työtä. Myös Saralle näitä kumppaneita löytyy kaikkialta, niin museon kotimaisemista Loimaan ympäristöstä kuin muualtakin Suomesta.
Erityisen konkreettisesti kumppanuuksien merkitys tuli esille Saran uutta, maatalouden koneistumisesta kertovaa On se kone! -näyttelyä valmisteltaessa ja rakennettaessa. Näyttelyn toteuttamisessa saimme monenlaista apua osin yllättävistä suunnistakin. Näyttelyn uudistamisen teki ylipäänsä mahdolliseksi se taloudellinen tuki, jota julkisen tuen lisäksi saimme niin apurahoja jakavilta säätiöiltä, yritysyhteistyökumppaneiltamme kuin yksityishenkilöiltä.
Osa yritysyhteistyökumppaneistamme puolestaan antoi meille muuta aineellista tukea esimerkiksi rakennusmateriaalien tai näyttelyyn esille päätyneiden uusien koneiden muodossa. Museokoneita saimme näyttelyä varten lahjoituksina myös yksittäisiltä ihmisiltä. Merkittävimpiä tätä näyttelyä varten saamiamme esinelahjoituksia olivat kahdelta eri tilalta tulleet Valmet 502 -traktori sekä Sampo 10 -leikkuupuimuri.
Kaiken avun ei kuitenkaan tarvitse olla materiaalista. Näyttelyn käsikirjoitusta hiottaessa saimme asiantuntija-apua usealta eri taholta. Vaikka museomme henkilökunnan osaaminen ja tietämys ovatkin ensiluokkaisia, vaatii laajan näyttelykokonaisuuden tuottaminen myös erityistietoja omien seiniemme ulkopuolelta. Ilahduttavan moni oman aihepiirinsä huippuasiantuntija tarjoutui jakamaan tietojaan ja kommentoimaan tekstiluonnoksiamme. Tällaisen tuen turvin pystyimme varmistamaan, että näyttelyssä yleisölle tarjottava tieto on mahdollisimman pätevää ja ajantasaista.
Apukäsiä saimme myös sanan konkreettisimmassa mahdollisessa merkityksessä, kun tuli itse näyttelyn pystyttämisen aika. Museon lähiympäristöstä löytyi paljon talkooapua rakennustyöhön. Erityisen merkittävässä asemassa tällöin oli kumppaneistamme meille kenties läheisin, museon oma ystäväyhdistys. Suomen maatalousmuseon ystävät ry:ltä olemme ennenkin saaneet apua sitä kaivatessamme, ja samoin kävi nyt. Yhdistyksen jäsenistöstä löytyi väkeä maalausavuksi, näyttelyrakenteiden kokoamiseen sekä koneiden siirtoon ja esillepanoon. Erityisen tärkeitä museolle ovatkin tällaiset pitkäaikaiset kumppanuudet, joihin voi luottaa, vaikka yksittäiset hankkeet päättyvätkin.
Kaikkein tärkein kumppanimme on kuitenkin se, joka saapuu paikalle vasta, kun kaikki on valmista: museoyleisö. Näyttelyistä puhuttaessa vierailijat ovat se indikaattori, joka kertoo, kuinka onnistunut näyttely on. Näyttelyitä tehdään yleisölle ja kun yleisö löytää näyttelyt, on jotain selvästi tehty oikein.
On se kone! -näyttely avautui kesäkuussa ja jo heinäkuussa rikoimme (toisena perättäisenä vuotena) kaikkien aikojen heinäkuisen kävijäennätyksemme. Kävijöiden kuten kaikkien muidenkin kumppaniemme määrä kertoo siitä, että teemme työtä, jolla on tarkoitus. Museotoiminta koetaan niin tärkeäksi, että niin monet ovat niin monin eri tavoin valmiit sitä tukemaan.
Tämä esimerkki koski vain yhtä, joskin mittavaa, näyttelyhanketta. Sama pätee kuitenkin kaikkeen toimintaamme. Museo tarvitsee jatkossakin kumppaneita, kenties jopa entistä enemmän.
Onneksi museon kumppaniksi on helppo ryhtyä. Pelkkä museovierailukin riittää. Jo se kertoo, että arvostaa museossa tehtävää työtä.
Museota voi tukea myös omalla tietämyksellään tai työpanoksellaan. Museon järjestämiin muistitietokeräyksiin osallistuminen tai talkooapu museon tapahtumissa ovat arvokasta työtä. Museon kokoelmiin voi tarjota esineitä, valokuvia ja arkistoaineistoja ja näin osallistua museon tietovarantojen kartuttamiseen. Valitettavasti säilytystilamme ovat kuitenkin niin rajalliset, ettemme voi ottaa vastaan kaikkea sitä, mikä kuitenkin ansaitsisi tulevaisuutta varten säilyttämisen.
Toki museo ottaa ilolla vastaan myös rahallisen tuen. Ne, jotka kokevat maatalouden ja maaseudun kulttuuriperinnön säilyttämisen arvokkaaksi työksi ja joilla resurssiensa puolesta on siihen mahdollisuus, ovat aina voineet tehdä museolle rahalahjoituksia tai muistaa meitä testamentissaan.
Museo tarvitsee ja arvostaa kumppaneitaan. Liity sinäkin mukaan, jos et jo ole – itsellesi parhaiten sopivalla tavalla!
Lauri Viinikkala
Museonjohtaja
Suomen maatalousmuseo Sarka