Pienentynyttä peurakantaa aletaan tällä kaudella turvaamaan

0
Mellilän Metsästäjien puheenjohtaja Tero Vuorinen näkee peurakannan vähentyneen selkeästi ja kertoo Riistanhoitoyhdistysten suosittelevan metsästäjiä välttämään "parempien" pukkien kaatamista.

Loimaa/Mellilä
Mellilän Metsästäjien puheenjohtaja Tero Vuorisen mukaan alkanutta metsästyskautta on odotettu suurella innolla ja Mellilässä lähdettiinkin jahtiin heti sunnuntaina peurakauden käynnistyttyä. Ensimmäisenä päivänä surkea sää lannisti hieman alkuinnostusta, ja saaliiksi seurassa saatiin yksi vasa.
– Meillä on seuran kanssa sovittu niin, että jäsenet saavat syyskuun aikana ampua ylimääräisen vasan joko Koskentien tai Ysitien varresta. Että saataisiin vähän kolaritilastoja kaunisteltua, Vuorinen kommentoi.
Peurakannan väheneminen näkyy Mellilässä samoin kuin muuallakin Loimaan seudulla. Tälle kaudelle lupamääriä on leikattu runsaasti, ja viime vuoden kaatoluvuista päätellen ihan syystä.
– Meillä on 160 lupaa ollut jo monta vuotta ja viime vuoteen saakka ne saatiin kaikki käytettyä. Viime vuonna lupia ei saatu lähellekään täyteen. Kyllähän sen huomaa iltaisin ajellessakin, ettei peuroja enää sillä tavalla ole.
– Jossain Metsämaalla saattoi välillä nähdä yli 20 peuran laumoja, mutta nykyään niitä peuroja näkee kerrallaan ehkä kaksi tai kolme.
Lupamäärän lisäksi Vuorinen kertoo peurakannan vähentyneen susien ja ilvesten toimesta. Peuroille riittää ottajia, ja tälle kaudelle onkin metsästäjiä ohjeistettu jättämään ”palkintopukit” ampumatta. Eli pukeista suositellaan kaadettavaksi vain huonompia yksilöitä kannan turvaamiseksi.
– Moni on varmasti sitä mieltä, että peuroja on vieläkin liikaa. Mutta kyllä niitä pitääkin luonnossa olla.
Vuorinen itse on harrastanut metsästystä 35 vuoden ajan. 14-vuotiaana alkaneen harrastuksen aktiivisuus on takavuosina ollut välillä sellaista, että aivan kaikki mahdollinen vapaa-aika kuluu jahdeissa tai kyttikopeissa.
– Joskus aiemmin vaimo sanoi syyskuun alussa, että nähdään helmikuussa sitten taas. Silloin jaksoi melkein joka ehtoo käydä jossain, mutta ei sitä nykyään enää innostus tai aika riitä näiden puheenjohtajan hommien jälkeen.
Mellilän Metsästäjien puheenjohtajana Vuorinen on ensimmäistä vuottaan, mutta peuraporukan päällikkönä hän on toiminut kauan. Tarkkaa vuosimäärää hän ei jaksa miettiä, mutta olettaa homman jatkuvan.
– Voisi päällikön hommia jo joku muukin varmaan tehdä, muttei siihen oikein löydy ketään. Metsästäjät tietävät, että tässä on yllättävän paljon hommaa.
Seurassa on noin 130 jäsentä ja peuraporukkaan kuuluu 74 metsästäjää, joista aktiivisia on Vuorisen mukaan yli puolet. Aktiivisia talkoolaisia sen sijaan ei Mellilässäkään tahdo olla riittävästi.
– Talkoissa käy aina samat naamat, eikä niitä liikaa ole. Se on joka puolella samanlaista, mitä noilta ihmisiltä juttuja kuulee. Tarvittavat hommat on kyllä saatu tehtyä, mutta voisi niihin enemmänkin metsästäjät osallistua.
Jäsenten ikäjakauma on lähivuosina parantunut, kun nuorten innostus on lisääntynyt ja vanhemmasta päästä metsästäjät luopuvat harrastuksestaan. Tukijäsenten määrä on laskenut jonkin verran, tähän Vuorinen arvioi syyksi elämiskustannusten nousun – tukijäseniltä perittävälle 60 eurolle löytyy käyttökohteita muualtakin.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän