Sadat lapset kirmasivat hiki hatussa ympäri Hirvihovia

0
Danja Muntian, Milana Proha ja Ivan Loponohov eivät himmanneet vauhtia touhujen keskellä. – Tämä on parempi kuin hoplopissa, kolmikko arvioi esteradan.

LOIMAA Jankko lentopallon ja Hurrikaanin lastentapahtumaTrombilandiajärjestettiin sunnuntaina jo 20. kerran. Hirvihovi täyttyi tuttuun tapaan sadoista lapsista ja heidän perässään juosseista vanhemmista. Vauhtia riitti varmasti jokaisen tarpeeseen, mutta välillä touhuajat malttoivat pysähtyä askartelun tai kasvomaalauksen äärelle.

– Kevään päätteeksi laskin, ettäTrombilandiaon liikuttanut 18 000 ihmistä. Tärkeintähän tässä on, että tulee vähän hiki ja pidetään hauskaa, yhteisökoordinaattori Valtteri Arra kertoi.

Tällä kertaa lippuja myytiin yli 500, joten kauden ensimmäinenTrombilandiamentiin hieman normaalia pienemmällä osallistujamäärällä, vaikkei sitä vilskeen tasossa huomannut.

Pian alkavanlentiskaudenaikanaTrombilandioitaon tarkoitus järjestää kuusi tai seitsemän kertaa, kuitenkin yksi vähemmän kuin viime vuonna. Syy määrän pienenemiseen löytyy ensi kesän Power Cupista, jonka järjestelyjen kiireisin vaihe koittaa keväällä.

– Keväällä aletaan touhuamaan Poweria ihan toden teolla, niin pakko jättää yksiTrombilandiaväliin. Ei olla vielä tarkkaa suunnitelmaa tehty määrästä, mutta mahdollisimman monta pyritään järjestämään ja kehittämään tapahtumaa entisestään, Jankko lentopallon toiminnanjohtaja Katariina Kojo lupasi.

Järjestäjäseurat ovat panostaneet kuluneiden vuosien aikanaTrombilandiaanpaljon, esimerkiksi kaikki tilaisuudessa olevat pomppulinnat ovat hankittu omiksi eikä vuokravempaimia tarvita.

Hurrikaanin edustusjoukkueen pelaajat olivat tuttuun tapaan liikkumassa lapsien seassa. Ensiesiintymisensä loimaalaisille tekivät ainakin japanilainen keskipelaajaShuniciroSato ja yhdysvaltalainen yleispelaajaZacharyHollands.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän