LOIMAAN kaupunki myöntää avustusta kahdelle paikalliselle työttömien yhdistykselle, jotta niiden toiminta saadaan turvattua seuraavan puolen vuoden ajaksi.
Kaupunginhallituksen päätöksellä Loimaan Seudun Työkeskuksen Tuki ry saa noin 39 000 euron avustuksen loppuvuodeksi ja samaisen summan myös kolmelle ensimmäiselle kuukaudelle vuonna 2025.
Loimaan Seudun Työttömät ry:lle puolestaan myönnetään noin 14 000 euron avustus loppuvuodeksi ja niin ikään samainen summa myös ensi vuoden tammi-maaliskuulle.
Kaupunki tukee yhdistyksiä, koska Varsinais-Suomen hyvinvointialue oli aiemmin ilmoittanut kyseisille yhdistyksille kuntouttavan työtoiminnan ostopalvelusopimusten päättymisestä syyskuun lopussa. Syynä ovat Varhan talouden tasapainottamistarpeet (LL 25.6.).
Kaupunginhallituksen valmistelusta ilmenee, että Varhan ostopalvelusopimusten päättyminen olisi tarkoittanut yhdistysten toiminnan päättymistä, jos uusia tuloja tai avustuksia ei saada. Yhdistykset ovat jo sopeuttaneet toimintaansa.
Yhdistysten jatkon turvaamisesta jätettiin Loimaan kaupungille kuntalaisaloite, joka keräsi 1 368 kannattajaa. Lisäksi molemmat yhdistykset hakivat kaupungilta avustusta.
Kaupunginhallituksen valmistelun mukaan osa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaista on ohjattu Varhan omiin palveluihin, mutta monella alueen työttömällä ei olisi ollut mahdollisuutta osallistua työnomaiseen kuntouttavaan työtoimintaan ilman yhdistyksiä.
Loimaan Seudun Työkeskuksen Tuen toiminnanjohtaja Susan Tuovinen on helpottunut kaupungin myöntämästä avustuksesta ja hän kiittää kaikkia niitä, jotka allekirjoittivat kuntalaisaloitteen.
– Moni on ilmaissut huolensa. Koemme, että olemme tärkeä toimija.
Kaupunginhallituksen päätös antaa Tuovisen mukaan puoli vuotta aikaa miettiä seuraavia askelia ja esimerkiksi hakea hankerahoitusta, jolla yhdistyksen toimintaa voitaisiin pystyä jatkamaan ja kehittämäänkin.
– Jatko toki mietityttää, hän sanoo ja kertoo, että avoinna on esimerkiksi se, miten vuoden vaihde ja TE-palvelujen siirtyminen kunnille näkyvät yhdistyksen toiminnassa.
Loimaan Seudun Työttömien toiminnanjohtaja Minna Nummela on samoilla linjoilla tilanteesta Tuovisen kanssa.
– Lisäksi haluan kiittää erikseen aloitteen tukijoita. Kiitän myös kaupungin päättäjiä avustuksesta ja halusta tukea toimintaamme.
TE-toimiston palvelut siirtyvät kunnille ensi vuoden alusta. Kaupunginhallituksen valmistelusta ilmenee, että lisäksi maan hallitus valmistelee kuntouttavan työtoiminnan osittaista palauttamista hyvinvointialueilta kunnille vuoden 2026 alusta.
Kaupungilla katsotaan, että tässä muutostilanteessa olisi kunnan kannalta riskialtista päästää pitkäaikaisten työttömien palveluja toteutettavien yhdistysten toiminta loppumaan.
Yhdistysten toiminta tuo kaupungille taloudellista säästöä sitä kautta, että kunnat on velvoitettu maksamaan osa työmarkkinatuesta, jos henkilö on pitkään työttömänä eikä ole työllisyyspalveluissa. Tämän vuoden aikana, jos työtön on mukana palveluissa, maksuosuus poistuu kokonaan palvelussa olon ajalta. Kaupunginhallituksen valmistelun mukaan ensi vuoden alusta alkaen palveluissa olo ei enää poista työtöntä kuntien työmarkkinatukien maksuosuuslistalta.
Molemmat yhdistykset toimivat Lapidus-hallissa Hulmilla. Niiden toiminta tähtää työttömien ja osatyökykyisten osallistumiseen avoimille työmarkkinoille. Kuntouttavan työtoiminnan lisäksi Lapiduksella on muun muassa jaettu ruoka-avustuksia, pyöritetty lounaskahviloita ja kirpputoria sekä järjestetty alihankinta- ja jäsentoimintaa.
Yhdistysten kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut kuukausittain mukana noin 50 pitkäaikaistyötöntä ja koko viime vuoden aikana 78 henkilöä. Varha on maksanut yhdistyksille 60:sta kuntouttavan työtoiminnan paikasta yhteensä noin 238 000 euroa vuodessa.
Yhdistysten avustuksiin liittyen kaupunginhallitus esittää valtuustolle määrärahamuutoksia ja -varauksia tämän ja ensi vuoden budjetteihin.
Lisäksi hallitus päätti tukea yhdistysten hankerahoituksen hakemisessa ja myöntää tänä vuonna haettavien hankkeiden omarahoitukseen avustusta, jos kaupungin avustus ei pienennä muuta julkisrahoitusta hankkeille.