Loimaa/Liikuntahalli
– Holy moly, luulin, että olen taivaassa, Raija Kokko hihkuu hymyillen kertoessaan, miten heräsi lapsenlapsensa luota ensimmäisenä aamunaan Loimaalla.
Kaikki oli niin hiljaista ja rauhallista, eikä edes roskia näkynyt missään.
– Täällä pystyy lepäämään ja olemaan rauhassa. Se on minulle ihan luksusta.
Hyvä onkin vähän levätä, jotta jaksaa kannustaa Loimaan Bisonsia peleissä. Kyseinen lapsenlapsi on nimittäin Bisonsin takamies Tevaun Kokko , joka palasi joukkueeseen täksi kaudeksi.
Vieläkään mummi ei ole peleissä kovin hiljaa, mutta nuorempana hän kuulemma kannusti Tevaunia ja tämän silloista joukkuetta äänekkäämmin – jopa niin kovin kiljuen, että kerran eräs pelikin keskeytettiin metelin vuoksi.
– Onneksi istuin niin, että he eivät tienneet, kuka siellä oli äänessä, Raija Kokko virnistää.
Kokot ovat tulleet Loimaalle Kanadasta Torontosta, jonne Raija Kokon lapsuudenperhe aikoinaan muutti Ivalosta.
Sen kautta hän tuli nyt Loimaallekin. Hän toi Kanadasta Suomeen äitinsä, Tevaunille tärkeän isomummin tuhkat. Isomummi siunattiin hautaan Ivalossa miehensä ja poikansa viereen.
Tevaun Kokko puolestaan sanoo aina halunneensa olla suomalainen, eikä pelkästään suomalaisten sukujuuriensa takia vaan myös sen vuoksi, mitä suomalaisuus hänelle merkitsee.
Edes hänen äidinkielestään englannista ei meinaa löytyä sanoja kuvaamaan tunnetta sille hetkelle, jolloin hän keväällä kuuli neljän vuoden odotuksen jälkeen saavansa suomen kansalaisuuden.
Odottaminen oli stressaavaa ja vaikeaa – kun ei tiennyt, miten hakemus etenee, eteneekö se ja koska päätös mahdollisesti voisi tulla.
– Ja kun itse ei voinut mihinkään vaikuttaa.
Lopulta kävi ilmi, että mutkat matkassa johtuivat vääristä neuvoista. Kun oikeat paperit saatiin matkaan, kansalaisuus tuli nopeasti.
– Hyppäsin mummin kaulaan, Tevaun Kokko kertoo hymyillen hetkestä ja mummi vahvistaa tapahtuneen nauraen.
Kansalaisuusprosessin mutkistuminen saattoi tavallaan olla siunaus, sillä Tevaun Kokko pääsi viettämään aikaa mumminsa ja isomumminsa kanssa.
97-vuotiaaksi elänyt isomummi sai olla kotona elämänsä loppuun. Raija Kokko kiittelee Tevaunista olleen iso apu hänen hoidossaan. Tämä hoiti puurot, kahvit ja lääkkeet aamulla ja koppasi sitten isomummin käsivarsilleen ja kantoi tämän sohvalle ja välillä taas sänkyyn.
– Muutin heidän luokseen joskus 15–16-vuotiaana, ja sanon aina, että minulla on kaksi äitiä, Tevaun Kokko kertoo.
Syy muuttoon oli koripallo. Hän halusi päästä kehittymään paremmassa joukkueessa ja sanoo koripallon saavan aikaan hänessä edelleen saman innostuksen tunteen kuin nuorena.
– Ja samalla muistan, että vain pieni prosentti saa pelata työkseen. Sitä haluan tehdä niin kauan kuin on mahdollista auttaa joukkuettani voittamaan, hän sanoo kiitollisena.
Voittokaan ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, vaan arvot.
– Haluan luoda joukkueessani hyvää kulttuuria ja tapoja.
Hän arvelee peliuransa jälkeenkin jäävänsä työskentelemään koripallon parissa – lasten valmentaminen kiinnostaa häntä erityisesti.
Loimaalle hän palasi, koska koki löytäneensä täältä ja täkäläisistä ihmisistä sen saman, mikä on saanut hänet aina haluamaan suomalaiseksi.
Rauha ja rauhallisuus, eräänlainen levollisuus.
Rauhan ja levon kaipuuta selittää mummin Toronton keskustan kodin kautta. Sen ympärillä kaupunki sykkii 24/7.
– Vielä iltakahdeksan tai -yhdeksänkään aikaan ei voi kotona rauhoittua, Tevaun Kokko sanoo.
Hänen mielestään on henkisesti uuvuttavaa, jos ympärillä tapahtuu koko ajan ja jos sen vuoksi itsestäkin alkaa tuntua siltä, että pitäisi olla koko ajan kiire jonnekin tai tekemään jotakin.
– Joku ajattelisi, että Toronto on unelma, mutta minulle Suomi on sitä.
Raija Kokko palaa muutaman viikon Suomi-reissun jälkeen takaisin Torontoon ja kuulemma suomalaisjuuristen ihmisten Suomi-talossa myös asuva ystävä on jo suunnitellut mitä yhdessä tehdään.
Tevaun lupaa lähettää kuvia ja viestejä Kanadaan kuten tähänkin asti ja soittaa vähintään parin päivän välein.
Se ei ehkä riitä muille Suomi-talolaisille.
– Tevaun kävi aina auttamassa kaikkia, Raija-mummi paljastaa ja Tevaun mainitsee vaatimattomasti, että joo, tuli käytyä auttamassa ihmisiä puhelimien ja tietokoneiden kanssa ja hoitamassa kaikkia pikkujuttuja heidän puolestaan.
– Nautin vanhempien ihmisten seurasta, hän selittää ja sanoo, että näillä on elämään sellaista perspektiiviä, jota ei muilla ole.
Mummistaan hän sanoo, että on onnellinen, että mummi tuli käymään.
Raija-mummi vitsailee, että nyt kun hän on yksin, hän pääsee enemmän käymään Suomessa.
– Tulen olemaan pain in the neck, hän uhkaa pilke silmäkulmassa.
Tevaun sanoo vakaasti takaisin, että rasite tämä ei voisi koskaan olla.
– Kun hän on täällä, tiedän, että hän myös lepää enemmän.
Se kun kuulemma mummilta (niin kuin monelta muultakin mummilta) välillä unohtuu…