Hurrikaanille kotiavauksesta kolme pistettä

0

Hurrikaani–KyKy-Betset 3–0 (25–22, 25–16, 25–22).

LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaan kotiavaus lauantai-iltana tuotti kolme sarjapistettä. Voitto oli myös seuran 400. Mestaruusliigassa.
Molemmat joukkueet esittelivät ison määrän uusia liigapelaajia: Hurrikaanissa debytoi uuden kotiyleisön edessä viisi pelaajaa, KyKy-Betsetillä peräti kuusi pelaajaa sai tulikasteen Loimaan liikuntahallissa.
Ottelun alku lupailu tasaista taistelua sarjapisteistä. Kotijoukkue otti alussa pienen johdon, mutta Romans Saussin syöttövuorolla ja kahdella ässäsyötöllä vieraat karkasivat 11–7-johtoon. Erän lopullisen suunnan käänsi Camden Gianni, joka syötti peräti neljä ässää putkeen. Vastaavaa syöttövuoroa ei Loimaalla ole aikaisemmin nähty. Vaikka Giannin syöttövuoron aikana Kyky-Betset nappasi aikalisänkin, se ei amerikkalaisen syöttötykitystä hiljentänyt. Kuin sadusta erä päättyi jälleen Giannin ässään.

Kyyjärveläisten toinen erä alkoi painajaismaisesti, jälleen Giannin ässällä, illan kuudennella. Tämän jälkeen KyKy-Betsetin vastaus tuli välittömästi. Syöttövuorossa oli David Jannesson, joka siirsi kahdella ässällä joukkueensa parin pisteen karkumatkalle. Toisessa erässä Hurrikaanin hyökkäyspelaaminen tehostui samalla, kun vieraiden vastaava tehokkuus laski. Kyyjärveläisten hakkuri Samuel Jurik piti joukkueensa Hurrikaanin perässä yksilösuorituksillaan, kun muista laitureista ei ollut apuja. Jannessonin lisäksi toinen keskipelaaja Sten Perillus osoitti olevansa liigakelpoinen. Perillus napsi neljä torjuntapistettä ja Jannesson kolme.
Kolmannessa erässä Hurrikaani oli koko ajan etumatkalla. Erän puolivälissä kotijoukkue vaihtoi passaria, kun Matt West teki tilaa Leevi Väänäselle. Passarivaihdos ei yhtään hiljentänyt joukkueen menoa, päinvastoin. Väänäsen yhteispeli Nuutti Niinivaaran kanssa tuotti useamman pisteen keskihyökkäyksellä. Jatkopalloissa Eetu Häyrinen hoiti kokeneena pelaajana pisteet isännille.
– Hurrikaani on aina vahva kotijoukkue ja syöttää kotonaan hyvin. Niin tänäänkin. Ensimmäisessä erässä pelattiin hyvää lentopalloa ja hyökättiin tehokkaasti. Kaaduttiin ensimmäisessä erässä Giannin syöttöputkeen, KyKy-Betsetin päävalmentaja Guntis Atars murehti.
Atars myönsi, että toisessa erässä hänen joukkueensa peli sekosi ja omia virheitä tuli liikaa.

Kotijoukkueen päävalmentaja Olli Kuoksa oli potenut lähes koko viikon kuumetta, ja häntä tuurasi harjoituksissa apuvalmentaja Juha Lönnqvist.
– Iso kiitos pojille ja Lönelle vuoden parhaasta treeniviikosta. Tässä voitossa minun osuuteni oli minimaalinen, päävalmentaja myönsi.
Vieraiden Sauss ei työntänyt omaa joukkuettaan bussin alle, vaikka ottelu kirjattiin puhtaasi isännille.
– Kyllä me hyvin taistelimme. Siitä ei joukkuetta voi kritisoida. Mutta pari Giannin syöttövuoroa oli meille liian pahoja.

Hurrikaani jatkaa pelejä ensi viikonloppuna, kun se matkaa lauantaina Kyyjärvelle ja sunnuntaina Joensuuhun Karelian Hurmoksen vieraaksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän