Hurrikaanille vierasvoitto Raisiossa

0

Loimu–Hurrikaani 1–3 (26–24, 19–25, 18–25, 22–25).

LENTOPALLO Hurrikaani-Loimaa avasi tämän kauden voittotilin, kun se kävi ryöstämässä siipirikkoiselta Raision Loimulta kolme sarjapistettä. Raisiolaiset joutuivat otteluun erittäin nuorella ja vajaalla kokoonpanolla. Kanadalainen Nigel Nielsen oli lähetetty jo aikaisemmin kotiin, ja viime pelissä Aapeli Kouki loukkaantui sillä seurauksella, että yleispelaajaa ei tämän vuoden puolella enää odoteta kentälle. Niinpä joukkueen päävalmentaja Austris Stalsin joukkueessa oli peräti kahdeksan 2000-luvulla syntynyttä pelaajaa.
Vahva altavastaajan asetelma antoi Loimulle paineettoman tilanteen pelata. Kaikki paineet olivat verkon toisella puolella loimaalaisten niskassa. Asetelma näytti alussa toimivan, sillä vajaan 600 katsojan hämmästykseksi raisiolaisten nuorisokaarti hakkurinsa Dhikirullahi Oyedepon johdolla kuittasi ensimmäisen erän itselleen.

Toinen erä oli Hurrikaanin erä, mutta mitään näytöstä ennakkosuosikki ei saanut aikaan. Niin sitkeästi isännät taistelivat vastaan. Erityisesti Loimun puolustus- ja jatkopallopelaaminen oli yllättää vieraat. Kahdessa ensimmäisessä erässä Hurrikaanin hyökkäystehot olivat pitkälti Eetu Häyrisen varassa. Hakkuri saldosi 19 pistettä hyökkäystehojen ollessa 55 prosenttia. Toisen erän aikana Matt West onnistui saamaan yhteispelin käyntiin myös Väinö Rahkon kanssa. Rahko saldosi neljään erään 16 pistettä ja syötti peräti kolme ässää. Syystäkin Loimu-kasvatti palkittiin Hurrikaanin parhaana.
Pitkän erätauon jälkeen Loimun nuorisokaarti jaksoi jälleen kiusata. Se otti 7–2-johtotilanteen, mutta sen jälkeen alkoivat paukut loppua. Hurrikaanin rauhallinen ja konemainen peli alkoi tuottaa tulosta. Kun Olli Kuoksa vaihtoi kentälle Camden Giannin tilalle Zachary Hollandsin, parani myös loimaalaisten puolustuspelaaminen. Yhdessä Troy Goochin kanssa he hoitivat vastaanottopelaamisen, ja kaksikko Rahko–Häyrinen sai keskittyä hyökkäämiseen. Kolmannen erän lopulla myös isäntien siihen asti lähes pitelemätön Oyedepo (29 pist. +16) jäi Hurrikaanin torjuntaan muutaman kerran, mikä helpotti vieraiden erävoittoa merkittävästi.

Neljäs erä lähti liikkeelle Hurrikaanin hallinnalla, eikä se joutunut enää vakavasti uhatuksi. Vaikka Loimu taisteli urheasti loppuun saakka, Hurrikaanin paremmuus ei jäänyt epäselväksi.
– Kaveri pääsi altavastaajana otteluun ja osasi käyttää tilanteen hyväksi. Meille tämä oli hyvä kokemus. Ja jatkossakin olemme hyvin usein ennakkosuosikkeja, joten meidän on löydettävä keinot voittaa, Hurrikaanin käskijä Olli Kuoksa summasi.
Rahkolle ottelu oli liigauran 200. Mestaruusliigaottelu.
Hurrikaani pääsee seuraavaksi pelaamaan kotisalissa, kun lauantaina Loimaalle saapuu KyKy-Betset Kyyjärveltä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän